Hae tästä blogista

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kaupunkiretkellä kahvilassa

Ennen kahvilaan menoa harjoiteltiin kotona, miten siellä käyttäydytään. :)


Matkustimme hienosti bussilla keskustaan, ja jälleen kerran Iinestä kommentoitiin. Ihan hyvässä mielessä, mutta silti. On se kummallista!
Kahvila Vainuun tullessamme siellä oli pari koiraa, jotka kuitenkin lähtivät jo pian pois. Iines ei onneksi pelännyt niitä ja muutenkin se meni kahvilaan ihan mielellään (toisin kuin Mustiin ja Mirriin), matkallakin Iines olisi mieluusti käynyt muissa kaupoissa. Tilasin Iinekselle koirankeksejä ja itselleni vohvelin omenahillolla ja vaniljavaahdolla. Odotellessamme vohveleita Iines tutustui paikkaan:


                          Kadun tapahtumia oli kiva seurata ikkunasta.

                                   Mitä me sovittiin kotona siitä, miten tuolilla istutaan nätisti?



Kahvilassa oli sen verran tutkittavaa, etteivät keksit meinanneet maistua. Iines ehti kurkistamaan vähän keittiön puolellekin, kun se matalana otuksena luikahti portin alta. Tänne tullaan ehdottomasti vielä uudestaan, niin Iineskin tottuu paremmin paikkaan.

Kotimatkalla poikkesin kauppahalliin. Iines jäi ulkopuolelle odottamaan tutussa ja turvallisessa seurassa. Silti pikku-Iineksellä oli ollut kova ikävä, vaikka olin poissa vain hetken. Halusin ostaa koirien jauhelihaa, jota saa huikeaan 2,95 euron kilohintaan. Se oli vain loppunut, joten ostin Iinekselle vähän lihaisia luita ja kieltä. Kotiin kävelimme hienossa auringon paisteessa. Oli kerrassaan onnistunut kaupunkivierailu!

Iines on päässyt luiden lisäksi nauttimaan kulinaarisista kyvyistäni. Tein sille kaalipataa, johon tuli
- riisiä
- kaalia
- jauhelihaa
- porkkanaa ja
- valkosipulia
- siirappia

Hyvin näyttää maistuvan, kuppi on jälleen kerran tyhjä. On se mukavaa, kun joku tykkää mun ruuista. :)

4 kommenttia:

  1. Tampereella koirat pääsevät nyt myös kahvila Ruusaan (Koulukatu 11) lounasajan ulkopuolella.

    http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/96674-ruusan-kahvila-hyvaksyy-koirat

    Ehkä menemme lähiviikkoina kokeilemaan tätäkin.

    VastaaPoista
  2. :)

    toi kuulostaa kyllä kivalta paikalta :) ehkä mekin päästään näiden riiviöiden kanssa sinne joskus :D

    vois muuten taas tehdä joku kerta treffit koirapuistoon ? :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Joo, olis kiva nähdä taas. Mullakin on vähän pyörinyt mielessä, että pitäisi ehdottaa tapaamista, mutta en ole saanut aikaiseksi. :p Olisko ensi viikonloppuna?

    VastaaPoista
  4. Voi vitsit, mä olin ihan unohtanu että kyselin sua koirapuistoon. Tota tota... koska sulle sopis? itelle vois käydä viikollakin klo 14 jälkeen :) kun viikonloppuna saattaa olla taas menoo...

    VastaaPoista