Hae tästä blogista

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Iines doboilee


Nyt on dobo-kurssi käyty, ja vahvistettu sekä Iineksen että minun lihaksia. Dobossa on kuvassa näkyviä eri kokoisia soikeita jumppapalloja, joiden päällä ja sivulla koira (ja omistaja) voi tehdä liikkeitä.

Ensimmäisenä mieleeni tuli kuva Iineksestä kipittämässä pallon päällä sirkuskoiramaisesti pallon samalla liikkuessa vinhaa vauhtia eteenpäin. Aivan sellaista ei kuitenkaan tehty, sillä ihmisen täytyy pitää pallosta enemmän tai vähemmän kiinni, että koiran on turvallista olla pallon päällä.

Pallon päällä koira voi esimerkiksi istua ja antaa tassua, jolloin koiran täytyy hallita tasapaino entistäkin paremmin. Koira voi myös pyöriä kierroksen ympäri pallon päällä tasapainnoillen tai maata, jolloin palloa voi vähän heiluttaa puolelta toiselle.

Pallon vieressä koira voi nojata palloon (kuten Iines kuvassa) ja kierittää palloa hitaasti eteenpäin. Iines pääsi (joutui!) myös punnertamaan: tassut palloa vasten (vähän alemmas kuin kuvassa) ja siitä nami houkuttimena kurottautumista ylöspäin ja kumartumista alaspäin.

Dobossa käytettiin myös tasapainotyynyä, josta kerron myöhemmin lisää.

Täytyy vielä Iineksen doboilukuvasta sanoa, että kylläpä Iines näyttää vanhentuneen! Jotenkin naama on uurteisen tai ryppyisen näköinen, varsinkin silmistä. Toivottavasti se on vain huonon valon syytä, Iineshän ei ole vielä edes kuutta vuotta.