Hae tästä blogista

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Nimipäiväsankari

Tänään oli Iineksen nimipäivä ja muutama muistikin onnitella. :) Korjasin Iinekselle pari sen tuhoamaa pehmolelua ja niillä Iines sai leikkiä niin paljon kuin halusi. Suurin osa sen päivästä kului kuitenkin kotona itsekseen. Vähän oli tainnut olla ikävä, kun lenkkarin pohjallinen oli kaivettu ulos kengästä. Iines on kuitenkin sen verran kiltti ettei syö pohjallista. Illalla kävimme rannassa ja Iines pulahti järveen, puistossa heittelimme palloa ja Iines teki temppuja makupaloja vastaan.


Päivän paras hetki taisi olla, kun viimeisellä pissatuskäynnillä törmäsimme naapurin Kasper-terrieriin (taitaa olla Norwichinterrieri). Iines ja se ottivat juoksukilpailun käytävässä. Meno oli kovaa ja tassut vain luistivat lattialla! Iines piti taas sitä hassua ääntään, kun se innostuu. Se oli todella huvittavaa! Toivottavasti se ääni on ihan harmiton...sitä on vaikea kuvailla, mutta se tulee jostain syvältä eikä ole Iineksen omaa ääntä.

Ulkona olikin sitten yllätys Iinekselle. Sen vakipaikalla nurmikolla oli iso siili, joka todellakin sähisi eikä tuhissut. Iines haukkui sille ja mun piti estää, ettei Iines mene liian lähelle sitä. Mentiin sitten eri paikkaan pissalle.



sunnuntai 26. elokuuta 2012

Vuosi yhteiseloa!

Tasan vuosi sitten Iines muutti luokseni! Aika on mennyt niin nopeasti, yhtään päivää en vaihtaisi pois.

On Iines niin ihana, yksi parhaita päätöksiäni ikinä hankkia koira. <3

torstai 23. elokuuta 2012

Viehejuoksu


Torstaina kävimme Pinsiössä kokeilemassa mäyräkoirakerhon järjestämää viehejuoksua. Homma toimi niin, että kelan todella pitkään naruun oli sidottu jäniksen karvaa.

 
                                                             Kela.
                                                              Jäniksenkarvatuppo.

Narusta otettiin kiinni ja mentiin sopivan matkan päähän. Juoksusuunta oli ylämäkeen. Sitten päästettiin irti ja toinen kelasi narun takasin koiran juostessa minkä tassuistaan pääsi. Ekalla kerralla Iines juoksi hitaammin, mutta sitten se tajusi idean eikä sitä olisi pysäyttänyt mikään! Muidenkin vuorolla Iines olisi kovasti halunnut osallistua.

                                                Jaksaa, jaksaa!

                                              Lääh, lääh...sainpas!


Iines ei ole koskaan juossut noin kovasti, se oli aivan hengästynyt, hyvä että ilma enää kulki keuhkoissa. Pikku saalistaja!

tiistai 21. elokuuta 2012

Kerhotapaaminen Kangasalla

Päivällä Iines vähän innostui liikaa, kun se näki parvekkeelta toisen koiran menevän ohitse. Hau-hau-hau! Ja häntä heilui kovasti - vähän liiankin kovasti:

No, sellaista sattuu eikä sille kai mitään voi, huokaus.

Illan ohjelmassa oli Tammermaan mäyräkoirakerhon makkaranpaistoilta Kangasalla. Paikalla oli noin 25 ihmistä ja vähintään saman verran koiria. Ilma oli pilvinen, mutta ei sentään satanut. Naamat alkavat jo vähitellen käydä tutuiksi ja varmaan nähdään monia vielä tässä syksyn mittaan.

                          Iineksellä oli paljon leikkikavereita.

                           Suosio oli taattu - varsinkin urosten suunnalta.

                                  Mitä Iines edellä sitä muut perässä.

                            Pikkuväki eli kääpiö- ja kaniinimäyräkoirat saivat kokeilla 
metsästystaitojaan putkessa - kuitenkin vain yksi kerrallaan.

                                     Putken keskivaiheille laitettiin peuran sorkka.

Iines pääsi uimaankin, vaikka järvi oli pienen kävelymatkan päässä. Aku-velipuolelle rakkaus veteen ei ollut periytynyt, se katseli rannalta Iineksen menoa. Uinnin jälkeen Iines sai tutkia putkessa käytettyä sorkkaa.

                                   Ensin se oli vähän ihmeissään: mikä toi oikein on?

                                    Ahaa! Jotakin kaluttavaa, selvä.

 

maanantai 20. elokuuta 2012

Menoja ja kuulumisia

Juoksut näyttävät viimein loppumisen merkkejä näin 16. päivän kohdilla, huonomminkin voisi mennä. Tänään käytiin yhteisellä iltakävelyllä uuden 6-vuotiaan koirakaveri Pepin kanssa. Peppi näyttää vähän isolle mustalle mäyräkoiralle, toinen vanhemmista taisikin olla mäyris. Iines ja Peppi tulevat hyvin toimeen keskenään ja juoksivat, jahtasivat keppiä ja uivat yhdessä. Mikäs sen mukavampaa!

Koiratanssia ja temppuja ollaan harjoiteltu kotona. Iines tajusi eilen viimein sanan "pyöri" ja osaa nyt pyörähtää kellon suuntaan. Lisäksi se osaa hypätä jalkojeni välistä ja nousta takajaloille antamaan läpsäykset kämmenille molemmilla tassuillaan.

Iines on kokeillut ulvomista uudestaankin, tällä kertaa sireenien ääniin parvekkeella. Ääni oli jo paljon kuuluvampi eikä enää niin söpö. Ihan kuin Iinekseen olisi sattunut tai jotain...surullinen ulvonta? Aina Iines ei kuitenkaan reagoi sireeniin, kai se riippuu mielentilasta ulvotuttaako vaiko ei.

Sika-nautajauheliha tai lohi aiheutti Iinekselle vähän ripulia, joten nyt kokeillaan uudestaan hitaammin allergianappuloita riisin kanssa. Tämä päivä on ainakin mennyt hyvin.

Iinekselle on lähiaikoina luvassa monenlaisia kivoja aktiviteettejä, ensimmäisestä niistä lisää huomenna!

                                           Iines aamu-uinnilla yhtenä elokuun päivänä.

tiistai 14. elokuuta 2012

Tanssimassa

Iineksen kanssa on käyty nyt kahtena tiistaina opettelemassa koiratanssia. Mukavasti se on mennyt ja varsinkin tänään Iines keskittyi hienosti, vaikka juoksut olivat juuri "pahimmassa" vaiheessaan. Meidän pitää vielä harjoitella
- seuraamista ja ulospäin kääntymistä (Iines tekee käännöksen pois päin minusta ja jatkaa seuraamista)
- joku hyppytemppu
- namien antamista sekalaisessa järjestyksessä, eikä aina yhden tempun jälkeen

Harjoittelemassa oli tällä kertaa paljon koiria ja me odotettiin jonkin aikaa, että muutama uroskoira sai harjoitella ensin. Toisten harjoituksia oli kiva seurata, kun ei ole oikein kokemusta vielä tästä yhtään. Meidän kannattaa kuulemma valita musiikki ja harjoitella siihen jotain ohjelmaa. Taidan jatkaa samalla musiikilla kuin harjoituskurssilla eli Blackmore's Nightin Mond Tanzilla. Tästä se lähtee!

torstai 9. elokuuta 2012

Uusia kavereita!


Nämä söpöläiset löytyivät Mustista ja Mirristä. Iines sai kantaa siilin kotiin, jotkut ihmiset vähän katsoivat mikä sillä on suussaan ja yksi täti uskalsi jopa kysyäkin. Hehheh! Orava ja sorsa säästyvät vielä pidemmältä kohtaamiselta Iineksen kanssa. Siilin kanssa Iines saa ottaa valvottuja painimatseja, ettei se mene heti riekaleiksi.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Syksyllä metsästämään?

Löysin Suomen metsästyskoirapalvelun, josta metsästäjät voivat valita sopivan koiran metsästämään vaikka vain harjoitusmielessäkin. Ilmoitin Iineksen tietysti sinne, vaikka tuntuu aika epätodennäköiseltä, että mitään tapahtuisi. Jos joku kiinnostuu Iineksestä, lähdemme me molemmat jahtiin! Se olisikin varmasti jännä elämys!

Iines sai eilen kokeilla jäljestämistä, kun tein sille kanankoipijäljen ruohikkoon. Annoin jäljen olla noin 10 minuuttia, Iines kävi jo ihan kierroksilla, kun se haistoi kanan. Sitten oli pakko päästää Iines jäljelle, näytin sille jäljen alkamiskohdan ja sanoin "jälki". Alkumatka meni Iinekseltä hyvin, mutta sitten se oikaisi eikä seurannut jälkeä. "Saaliin" se kuitenkin löysi ja pisteli poskeensa. Jäljestä taisi tulla vähän liian vaikea: se oli aika pitkä, ainakin keväällä tehtyyn jälkeen verrattuna, ja siinä oli mutkiakin. Ensi kerralla teen helpomman jäljen, ettei Iines opi oikaisemaan.

lauantai 4. elokuuta 2012

2. juoksut

Tänään Iineksellä alkoi toiset juoksut, sen huomasi jälleen jäljistä lattialla. Ei muuta kuin pöksyt jalkaan! Miten Iines onnistuikin saamaan tähän kuvaan noin säälittävän ilmeen?



                                           Ympäri, ympäri...mikäs juttu tää mun takapäässä oikein on?

Iineksellä on ollut oikea herkutteluviikko! Se on saanut monta kanankoipea eikä niistä ole ainakaan tullut mitään ongelmia. Eilen illalla kokeilin antaa sille naudanmaha-nameja ja hyvin on niidenkin osalta sujunut. Me ollaan käyty mustikoita poimimassa ja Iines on saanut olla vapaana metsässä. Viime reissulla se tosin karkasi, mutta oli tullut pian ystävieni luokse. Minä se sitten sain etsiä heitä ja Iinestä jonkin aikaa, kun olin lähtenyt Iineksen perään enkä löytänyt heitä. Että kiva.

Nyt alkaa Iineksen teholahjont...eikun kouluttaminen luoksetulon suhteen. Se tuntui unohtaneen kokonaan sanan "tule". Kummasti korvat alkoivat eilen kuulla paremmin, kun otin illalla namit esiin.

Tiistaina olisi koiratanssiharjoitukset, mutta pitää nyt katsoa, voiko juoksuisen Iineksen kanssa mennä sinne.