Toisten koirien kohtaamisesta

Toisten koirien kohtaaminen on sujunut nyt paremmin sen jälkeen, kun Iines tapasi kolme isoa mustaa opaskoiraa. Iines on ollut rennommin, kun ollaan järvellä nähty labradoreja.
Tänään nähtiin järvellä pitkästä aikaa Saku, joka  on tollerin ja mäyräkoiran risteytys. Iines ei tietenkään kaukaa sitä tunnistanut. Iines oli vapaana, joten lähdin itse ensin tervehtimään Sakua ja sen omistajaa. Iines jäi aika kauas ensin yksin, mutta kipitti sitten reippaasti perässä kun näki minun tervehtivän Sakua. Saku on kyllä niin veikeän näköinen! Harmi kun ei ollut kameraa mukana.

Pienempien vieraiden koirien ohitus kapealla polulla sujui tänään oikein hyvin. Iines jäi taas ensin paikoilleen, mutta kun kutsuin sitä, se tuli heti ja sai namia. Tätä toistamalla pienissä pätkissä päästiin melko vaivattomasti toisten koirien ohi.
Sen sijaan juuri lähdettyämme tänään lenkille, Iines huomasi miten naapuritalosta tuli joku tollerin näköinen koira. En muista, että olisimme ennen nähneet sitä. Iines sai kauhean raivokohtauksen! Talttui sentään namien voimalla ja kuunteli minua. Mutta heti kun nami oli syöty, Iines alkoi taas haukkumaan ja vetämään hurjana koiran perään. Vielä silloinkin, kun toista koiraa ei enää näkynyt, Iines kulki häntä pystyssä ja haisteli maata seuraten sen jälkiä. Mikähän Iinekselle oikein tuli?

Iloinen yllätys koitti paluumatkalla, kun hautausmaan parkkipaikalla oli menossa lyhytkarvaisten ja tummanruskeiden noutajien tokoharjoitukset. Olin aiemmin ajatellut viedä Iineksen Hakametsään seuraamaan vastaavaa touhua, ja yhtäkkiä noutajat ovatkin tulleet meidän kulmille. Loistopalvelua! Kotiin päästäksemme meidän piti ohittaa kuusi noutajaa. Iineksellä oli keppi turvanaan, mutta silti se olisi halunnut toiseen suuntaan pakoon, vaikka välimatkaa oli runsaasti. En lähtenyt pakottamaan Iinestä liikkeelle, vaan odotin jonkin aikaa ja juttelin sille niitä näitä. Pian Iines lähtikin hitaasti liikkeelle ja me päästiin kunnialla koirien ohitse laajassa kaaressa. Jes, Iineksellä on taas yksi onnistunut koirakokemus isoista koirista takana! Seuraavina viikkoina pitää ehdottomasti käydä samassa paikassa samaan aikaan lenkillä katsomassa, jos noutajat olisivat taas harjoittelemassa.

Koiran elämää: hieronnassa

Tänä iltana meillä kävi oikein koirahieroja kotikäynnillä. Onnekkaita oltiin, kun saatiin koirahierojaksi opiskelevalta tutun tutulta ilmainen hieronta. :)

Ensin tapasimme ulkona, että hieroja näki Iineksen liikkeet. Sisällä vähän leikittiin, syötettiin Iinekselle namia ja kirjattiin Iineksen terveystiedot ylös, kunnes varsinainen hierontasessio alkoi. Iines sai maata hieronta-alustalla kyljellään. Hieronta aloitettiin niskasta ja siitä siirryttiin lihas kerrallaan takapäähän. Sitten vaihdettiin toiselle kyljelle, ja sama alusta.

Pari kertaa Iines olisi halunnut nousta, mutta pian se taas rentoutui. Lantiossa oli hieman kireyttä, mutta muuten Iines on hyvässä kunnossa.

Kotona Iineksen lihaksia voi venyttää niin, että itse seisoo suorana polvillaan lattialla ja koira seisoo siinä edessä kylki itseen päin. Sitten kevyesti taivuttamalla koiran etu- ja takapäätä sen kylkeä voi venyttää omia jalkojaan vasten.

                        Hieronnan jälkeen Iines oli ihan hohhoijaa ja lepäili sohvalla.

Toinen hyvä harjoitus on, että koira seisoo matalan tyynyn päällä joko kaikilla tassuillaan tai sitten vain etu- tai takatassuilla. Kaikilla tassuilla seisoessa koiran etu- ja takajalkoja voi nostaa eteen ja taakse. Vähän kuin ihmiset jumppatunnilla! Vatsalihakset kehittyvät.

Niskaa voi venyttää vaikka namilla houkuttamalla (tai ottamalla kuonosta kiinni) niin, että pää menee hitaasti alas ja takaisin ylös.

Pari päivää Iines voi kuulemma ottaa rennommin eikä tarvitse kauheasti riehua. Sekös sopii, voimme molemmat levätä ennen kuin torstai-aamuna lähden taas viikoksi matkalle. Iineksen Hervannan loma alkaa jo keskiviikko-iltana agilityn jälkeen.

PS. Ilmoitin meidät tänään kesä-heinäkuussa olevalle freestyle-koiratanssin jatkokurssille!

Houkat retkeilee

Tänään lähdettiin pikkuretkelle Sääksjärvelle päin - tai ainakin siitä piti tulla pieni retki.

                                  Päädyttiin kulkemaan nuolten osoittamaan suuntaan.

Ajateltiin mennä sitten Houkkalammille asti. Puolivälissä matkaa mietitiin, käännyttäisiinkö sittenkin takasin, mutta 2 km tuntui niin vähältä. Menomatka tuntui pitkältä, niin kuin usein käy. Laavulla olisi ollut valmiit tuletkin tehtynä, mutta tällä kertaa ei ollut makkaraa mukana.

            Etsii, etsii. Iinekselle olisi pitänyt koko ajan heittää keppiä, lumihanki ei estänyt vaan vain hieman hidasti menoa.

Metsässä nähtiin paljon kiinnostavia jälkiä, joista osaa Iines seurasikin pari kolme metriä. Sitten tuli hätä lähteä ihmisten perään.

                                                   Palokärjen hakkaama kolo.

Houkkalammia ei vain löytynyt. Löysimme opastekyltin, jossa oli muihin paikkoihin kilometrimäärät ja Houkkalammin kohdalla ei lukenut mitään. Eli olisimme aivan justiinsa perillä. Paitsi ettei siinä kohtaa ollut mitään muuta kuin metsää, sama juttu vähän matkan päässä, jossa vastaan tuli metsähakkuualue.
Ilmeisesti koko paikkaa ei ole olemassakaan, ja koko nimi on tullut siitä, että vain houkat uskovat siellä jotain olevan.

                                            Eväitä syötiin kallion kolossa.

Pikkuretkemme pituudeksi tuli n. 10 kilometriä ja Iinekselle vielä muutama lisäpiste juoksentelusta.

                                                       Iines kiipeilee.

                                                              Vettä!

                    Iines noutaa keppiä ja pitää samalla hanhi-ääntä. 10 kilometriä takana ei tunnu missään.

Kolmannet agilitykisat

Viikko sitten käytiin Ylöjärvellä epävirallisissa agilitykisoissa. Osallistuimme putki- ja mölliluokkaan. Tulokset eivät ole vieläkään päivittyneet nettiin, mutta saaduista lapuista voi päätellä jotain.

Rata-alue oli sama kuin viimekisoissa eli todella pieni. Putkiluokan rata oli yllättäen vähän hankala, olin luullut sitä paljon helpommaksi, sellaiseksi lämmittelyradaksi. Aikaa meillä meni 52,18 sekuntia, mikä kuulostaa aika paljolle.

Möllirata oli puolestaan yllättävän helppo ja paljolti sama kuin putkiluokassa. Siinä aikamme oli 48,17 sekuntia, ja yksi "virhe" tuli kieltämisestä, kun Iines meinasi jättää yhden hypyn väliin. Osallistujia oli kuusi, joista yksi sai hylätyn. Me oltiin aikamme puolesta viidensiä, muuten meni ihan mukavasti. Iineksen vauhti vain hyytyy välillä, sen huomaa videoltakin. Lopussa kiirehdin varmaan liikaa ja Iines jäi siksi toiseen päähän haahuilemaan.

                                            Kolmannet möllikisat.

Jotenkin sitä olisi odottanut enemmän, ettei sentään viimeisiä oltaisi oltu. Kesätauko agilityyn tulee ihan tarpeeseen, katsotaan sitten syksyllä jatketaanko me vielä. Kesäksi on ainakin luvassa rallytokoa ja kenties myös koiratanssia.

Tänään olisi ollut Sastamalassa epäviralliset agilitykisat, mutta me jätetään ne nyt välistä, koska Iineksellä on pari päivää ollut ripulia. Ripuli taisi johtua täytetystä vasikansorkasta, jota Iines kovasti innoissaan söi. Tänään se on onneksi jo ihan terve, mutta ei viitsi sitä silti kisoihin viedä. Pidetään siis peukkuja Tesla-kamulle!

Me suunnataan nyt metsäretkelle, kun aurinko vielä paistaa!

Pientä iltakivaa

Talvitakin karvavuori pääsi uusiokäyttöön. Tein siitä Iinekselle lelun, jonka täytteenä on vanua, munakennon pahvia (että on jotain purtavaa) ja jo ansiokkaasti palvellut lintuäänivehje joululta 2011.

Iines ja Aku

Kävimme perjantaina uuden Wuf.fi-myymälän avajaisissa. Siellä oli paljon tarjouksia ja iso valikoima kaikkea kivaa... Tässä on taloutemme uusin pötkyläjäsen:

                     Sekarotuinen Aku, siinä on ainaikin mäyräkoiraa ja terrieriä.

Kun Akua puristaa mahasta, se vinkaisee. Iines oli kävi ihan kierroksilla, kun toin Akun kotiin. En heti antanut niiden tutustua, ja Iinekselle tuli oikea päähänpinttymä Akusta. Hyvä kun muuta enää mahtui sen pieneen päähän.

                 Iines ja Aku ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kuka on pomo.

Ostin Iinekselle kaksi 13 kg säkkiä Sam's Field:in lohi&peruna-nappularuokaa ja nameja, jotka molemmat sai kaksi yhden hinnalla.



Eiköhän tuo ihan hyvää ruokaa ole, ainakin katsoin ravintosisällön ja pussien päiväykset kaupassa ja hyvältä vaikutti. Säkit pitää tällä viikolla hakea, sillä emme luonnollisesti saaneet tuotua niitä kävellen.

Isot mustat koirat - leikkikavereina!

                                          Kiltit opaskoirat Nemi, Vilka ja Opas Ysi.

Tänään tartuttiin härkää sarvista ja nostettiin kissa pöydälle eli tutustutettiin Iines isoihin, mustiin koiriin. Sain järjestettyä tapaamisen kilttien labradorinnoutajien kanssa, joista tällä viikolla vuoden täyttävä Vilka opiskelee opaskoiraksi ja neljän vanha Opas Ysi käy jo töissä. Nemi on taasen Vilkan emo.

                               Vähän vielä ihmetellään puolin ja toisin.

Tutustutimme koirat toisiinsa niin, että Iines sai olla turvallisessa paikassa eli minun sylissäni. Menin kyykkyyn ja koirat saivat haistella Iinestä. Ensin Iines tärisi paljon ja jähmettyi, kun sitä haisteltiin. Kävelimme jonkin matkaa eteenpäin niin, että kannoin Iinestä yhä sylissäni. Sitten kun Iineskin oli jo paremmin tottunut tilanteeseen, laskin sen maahan.

Iineskin meni vähän haistelemaan toisia koiria, mutta piilotteli vielä jalkojeni suojassa. Mutta siitä se tutustuminen lähti käyntiin:

 

Iinestä pyydettiin leikkiin mukaan ja kyllä sen teki jo mieli mennäkin. Ehkä toisella tapaamiskerralla leikitään jo kunnolla. Pian koirat olivat yhtä laumaa.

                                          Leikitäänkö?

                                        Yhteistä haistelua.


Kyllä oli ihana tapaaminen! Tämä kokemus teki Iinekselle niin hyvää. Kun seuraavan kerran näemme vieraan koiran, jota Iines jännittää, Iinekselle kannattaa puhua rauhallisesti niitä näitä ja olla vaikka enempi iloinen. Hiljaisuudella ihminen saattaa vain vahvistaa koiran jännittynyttä mielentilaa.

                          "Ja niin he kävelivät onnellisina auringonlaskuun."

Pujottelua, lahjoja ja agilityä

Lauantaina olimme pujottelun erikoiskoulutuksessa. Se meni Iinekseltä jo mukavasti, ja apuna käytettiin ohjureita, jotka ovat pujottelukeppeihin kiinni laitettavia matalalla olevia letkun pätkiä. Palkkiona oli lihapullaa, namnam sanoisi Iines. Pitäisi varmasti viikoittaisissa harjoituksissakin siirtyä verkoista ohjureihin. Tesla-kaverikin oli mukana pujottelemassa, ei ainakaan jännittänyt niin paljon vieraampi paikka ja vieraat ihmiset. Iines oli paikalle tultuamme kuin maailmanomistaja: merkkaili ja kuopi maata takatassuillaan.
Opettaja sanoi, että Iineksellä on vähän pyöreyttä, vaikka ei ollut ennen tavannut Iinestä. Eli totta se on, että pötkömakkara siitä on tullut. Ruoka-annosta pienentämällä paino on nyt pudonnut 8,5 kiloon (keskiviikko). Vaikka on sille välillä tullut annattua vielä vähän lisää nappuloita, kun se on tuijottanut ruokasäkkiä ja kuppiaan ja urissut tyytymättömänä. Ei sitä raaski nälässä pitää.

                    Uudessa hammasharjassa on kaksi päätä, pienemmällä takahampaat puhdistuvat helposti.

Matkamme jatkui pujottelukoulutuksesta eläinlääkäriin. Tällä kertaa kyseessä oli kiva vierailukäynti Tampere Univetin avoimien ovien päivään. Nyt meidän vakiolääkäri on kävelymatkan päässä, kyllä meidän kelpaa! Iines sai avajaisten kunniaksi narulelun, dentastixejä ja hammasharjan. Ihmiset saivat hyvää porkkanakakkua, sellaista voisi itsekin joku päivä leipoa.

                                         Iines pönöttää asennossa. :)

Sunnuntaina oli lisää agilityä, nimittäin kolmas kerta agilityohjaajaksi kouluttautuvien harjoituskoirakkona. Mentiin pieniä radanpätkiä ja harjoiteltiin muutamaa ohjausliikettä ja käsien asentoa. Iines jaksoi keskittyä ihmeen hyvin, paljon paremmin kuin viimeksi. Ihan viimeistä keinun opetusta emme jääneet enää katsomaan, Iines oli siinä vaiheessa jo ihan väsynyt.

Iineksen peuhuboksi

                                        Nuuh-nuuh!

Kerrostalomme roskishuoneesta löytyi monta pahvilaatikkoa, niistä ja uudesta Koiramme-lehden älypeli-artikkelista sain idean. Hain yhden laatikon meille ja ruttasin sinne mainoksena tulleiden sanomalehtien sivuja (tulee niillekin käyttöä ;) ). Lisäsin laatikkoon vielä vessapaperirullien hylsyjä, tennispallon, narulelun ja vanhan sukan. Sukkaan piilotin dentastixsin. Sekaan vielä naminpalasia, kunnon ravistus, ja Iineksen peuhuboksi on valmis!

                                    
                                                Saalis löytyi!

Maaseuturetki

Juoksut lusittu, ja elämä on siltä osin palautunut normaaliksi. Sen kunniaksi kaupunkikoira Iines pääsi maalle kyläilemään. Isäntänä toimi Manu-collie, jota tosin tämä velvollisuus pelotti.

                                    Iines ja Manu. Iines keskittyi leikkimään leluilla ja seuraamaan ihmisiä. Manu piti kunnioittavaa välimatkaa Iinekseen; syytä olikin, sillä muuten saattoi saada kuonoonsa.

                             Reissussa ruoka maittaa. Oman ruokansa syötyään Iines haki vielä jälkiruokaa Manun kiposta.

Täydellinen mäyräkoirille suunniteltu sohva. Sen päällä kelpasi tutkailla pihan tapahtumia.

Syytä vähän olikin tutkailla, sillä ihan lähellä oli nähty susia.
Iineksen mielestä vierailun kiinnostavimmat hetket olivat varmasti kävelyllä metsässä, josta löytyi paljon jälkiä. Iines nuuhki kovasti jälkiä ja seurasi niitä vähän matkaa, mutta kääntyi pian takaisin katsomaan missä ihmiset menevät.

                                                 Kauriin tai peuran jälkiä.

                                                  Iines jäljestää.

                                       Tästä on tainnut mennä Kettu Repolainen.

Iines tapasi myös Santtu-kissan kolmatta kertaa. Kohtaaminen sujui jo paljon paremmin kuin viimeksi, jolloin kissa piilotteli sohvan takana ja Iines ei rauhoittunut yhtään. Nyt Iines tarkkaili sylistäni sohvalta pöydän alla olevaa kissaa. Siinä ne tuijottivat toisiaan, ja välillä Iineksen piti murista sille.