Hae tästä blogista

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Mahatauti

Eilen alkoi illalla sellainen meno, että huhhuh. Viiden aikaan, kun minun olisi pitänyt alkaa lähteä agilitykurssin teoriatapaamiseen, Iines oksensi vähän. Ja hetken päästä tuli ripuli parvekkeelle. Parin tunnin päästä koira alkoi täristä ja sitten läähättää. Minusta se oli niin outoa, että soitin eläinlääkärille. Ripuli-oksennustauti saattaa johtua uudesta ruoasta tai sitten Iines sai mätsäristä jonkun pöpön. Varmaan se johtuu mätaäristä tai sitten jostain ihan muusta, uutta ruokaa on kuitenkin annettu jo 5-6 päivää.

Ilta kului kakkoja ja oksennuksia (onneksi lähinnä pieniä pulautuksia) siivotessa, ehtipä Iines pissata hissiinkin. Säästän teidät likaisilta yksityiskohdilta. Sanonpa vain että pyykättävää ja siivottavaa riitti. Koira-parka oli aluksi niin häpeissäänkin ja kyyhötti sängyn alla yksikseen. Pallokaan ei kiinnostanut, kyllä sitä oli surku katsella.

Yöllä ei paljon nukuttu, vaan parin tunnin välein sai siivota ja viedä Iinestä ulos. Ennen kahdeksaa olin jo viemässä Iinestä eläinlääkärille, vaikka se onkin aika vaikeaa. Olin kehittänyt suunnitelman, että pyöräilen lähempänä olevaan lääkäriin ja Iines matkan istuu selkärepussa. Vakilääkäriin en halunnut sitä viedä, kun olisi pitänyt mennä bussilla. Ulkona Iines onneksi piristyi niin paljon, että päätin sittenkin soittaa ensin. Eläinlääkäri sanoi, että kotihoitona voi antaa lihalientä, riisiä ja jauhelihaa tai kanaa ruokalusikallisen kerrallaan. Myös maitohappobakteereja voi antaa. Keitin juuri Iinekselle riisiä lihaliemessä ja annoin maustamatonta itse tehtyä jugurttia. Iines söi kaiken ja tykkäsi paljon jugurtista. Pallokin kiinnostaa taas.

Nyt jäi viikonloppureissu sitten tekemättä, mutta onneksi Iines voi jo paremmin ja sen uskaltaa muutamaksi tunniksi jättää yksin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti