Hae tästä blogista

perjantai 24. toukokuuta 2013

Syntymäpäiväjuhlat

 Iineksen 2-vuotispäivä alkoi onnittelulaululla ja syntymäpäiväkakun syömisellä. Kakku oli makoisaa: siinä oli naudanmahaa, kermaviiliä ja koristeina mustikoita.

 Seuraavaksi päivänsankari pakattiin koriin ja lähdettiin yllätysretkelle.

 Retkikohteena oli Hatanpään Arboretum, jossa Iines sai juoksennella vapaana, kiltti koira kun on.

 Tottakai Iines pääsi myös Pyhäjärveen uimaan.

 Rantojen tutkimisen lisäksi Iines jahtasi innoissaan oravia nurmikkoja pitkin.

 Koirapuistoonkin tehtiin lyhyt vierailu. Musta koiraherra oli kaivanut valtavan kuopan, jota Iines meni kohteliaana katsomaan, vaikkei se muuten Iinestä olisi juuri kiinnostanut.

 Kotona Iines jaksoi vielä leikkiä ilmapalloilla, joita oli ainakin kymmenen!

 Samalla selvisi, että ilmapallot ovat paljon kiinnostavampia, kun Iines näkee niitä puhallettavan.

Selvittyään kunnialla ilmapallojen "tappamisesta" Iines sai varsinaisen syntymäpäivälahjansa: vinkuvan maaoravan. Oravan häntä vinkuu, ja pää se vasta ääniä päästeleekin!

1 kommentti:

  1. Onnea Iines!

    Meijän Pyry-pappa kävi usein kyläilemässä Tampereen tätsällä ja pääsi kävelylle tonne Hatanpään puistoon.

    VastaaPoista