Hae tästä blogista

perjantai 18. tammikuuta 2013

Agilityharjoituksia ja ruokaostoksia

Ihan ensiksi viime viikon agilitytuloksiin. Me oltiin kahdeksansia, ei sentään ihan viimeisiä, kun mineissä oli yhdeksän kilpailijaa. Saatiin 25 virhepistettä. Ajallisesti meni oikein hyvin: 1,8 sekuntia yli ihanneajan.

                       

Sunnuntaina oltiin agilityohjaajakurssin harjoittelukoirakkona Lempäälässä. Siellä ei ekalla kerralla mentykään varsinaista agilityä, vaan harjoiteltiin muita juttuja, joilla voi aktivoida koiraa sen odottaessa vuoroaan. Mieleen jäi
  • kasin pujottelu jalkojen välistä, se tekee kuulemma hyvää varsinkin tällaiselle pitkäselkäiselle koiralle kuin Iines.
  • saalisleikki, johon tarvitaan kaksi lelua. Koiran kanssa leikitään ja heitetään toinen lelu jonnekin suuntaan. Kun koira on lähtenyt sen perään, juostaan itse vastakkaiseen suuntaan ja heilutellaan toista lelua kutsuvasti. Koiran pitäisi juosta takaisinpäin ensimmäinen lelu suussa ja pudottaa se samalla kun omistaja heittää toisen lelun kauemmas siihen suuntaan, johon oli menossa. Sitten otetaan ensimmäinen lelu lattialta ja juostaan samaan suuntaan kuin aluksi, heilutellaan lelua ja heitetään se kauemmas koiran haettavaksi.
  • käden läpsäiseminen tassulla
  • pyöriminen oikealle ja vasemmalle (Iines osasi jo)
Tulevana sunnuntaina on toinen kerta, ehkä sitten tehdään jo jotain esteitä.

Tämän viikon agility meni mielestäni tosi hyvin. Uudet lelut innostivat Iinestä ja se jaksoi tehdä sen mitä pitikin. Yhtään enempää se ei kyllä olisi jaksanut keskittyä. Päästiin kivasti menemään rataa, jossa oli A-este, puomi ja putkia hyppyjen lisäksi. Rata oli mukavan simppeli ja kerrankin päästiin se loppuun asti. Iineksen kanssa mennään lyhyitä ja vauhdikkaita pätkiä, joiden välissä leikitään leluilla.

                       Iineksen uusi villapaita tulee näillä pakkasilla tarpeeseen.

Tänään shoppailin Iinekselle Zooplussalta Pro Planin koiranruokaa. More-nappulat alkavat loppua ja tiukan hintavertailun jälkeen päädyin Pro Planin aikuisten kana ja riisi 14 kg + 2,5 kg säkin säästöpakkaukseen. Kilohinta oli paljon halvempi kuin Moressa, kannattaa näköjään ostaa tarjouksista, kuten tein aiemmin Moren kanssa.


1 kommentti:

  1. Toi Zooplussa on kyllä mahtava paikka ostaa koiran ruokaa ja miksei muutakin. Me ollaan nyt kuivamuonassa päädytty Taste Of Wildiin, makuja sitten vaihdellaan. Se on aikas halpaa verrattuna siihen että ostais täältä esim Mustista ja Mirristä, siellä iso säkki maksaa n. 68€ ja Zoolta sitä saa kaksi isoa säkkiä 109€. Ja sitten kun vielä niillä pisteillä saa aina jotain pientä extraa koirille :) Täytyiskin taas pistää tilausta menemään. Toi TOW on monesti niillä loppu.. Kai sitten niin suosittua ja kun siihen hintaan saa kotio asti kannetttuna.

    VastaaPoista