Hae tästä blogista

tiistai 8. toukokuuta 2012

Talviturkki kastettu ja punkit karkotettu

Maanantaina Iines kävi kastamassa talviturkkinsa pois, koira kastui ihan kokonaan. Olimme Iidesjärven rannalla kävelyllä ja siellä oli rannassa juuri sopivasti kaislaa ja ruohoa, että Iines pystyi juoksemaan siellä vesi roiskuen. Sekös oli kivaa! Sitten Iines juoksi liikaa järvelle päin ja molskis! :D Uintireissu ei Iinestä haitannut, mutta taisi se vähän hämmästyä. Tätä ennen aamukävelyllä huomasin ensin jäniksen ja sitten Iines huomasi sen tuoreet jäljet. Iines oli juuri silloin vapaana ja lähti kaiken lisäksi vielä seuraamaan jälkiä väärään suuntaan. Koirasta tuli väliaikaisesti kuuro, mutta onneksi se ei lähtenyt kovin kauas ja sain sen vähän ajan päästä kiinni. Tästä viisastuneena pidin sen tänä aamuna hihnassa ja hyvä olikin: näin taas jäniksen. Iines nyt ei huomannut mitään, jänis oli sen verran taaempana.

Eilen sain viimein ostettua punkkikarkoitetta Iinekselle. Päädyin lopulta Frontline Comp -paikallisvaleluliuokseen. Sitä laitetaan kuukauden välein niskaan. Paketissa oli kolme annosta, joten se riittää koko kesäksi. Paketti maksoi 29 euroa, mikä ei loppujen lopuksi ollut niin paljon. Aluksi yllätyin kovasti, miten kalliita vastaavat valmisteet olivat, kalleimmat jopa yli 50 euroa. Nyt Iines on lääkitty ja sen kelpaa juoksennella niityillä ja heinikoissa. Taisi liuos vähän kutittaa, kun Iines kieri matolla ja rapsutti itseään sen laittamisen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti