Jopas on aika kulunutkin, reissusta eläimiä pursuavalle maaseudullekin on jo kohta kaksi viikkoa.
Iines poseeraa keittiössä.
Ensimmäiseksi teimme verijäljen metsään, jossa oli paljon peurojen jälkiä. Jäljessä oli kolme kulmaa ja parissa kohtaa jälki ylitti pienen ojan. Pituutta sille tuli noin 800 metriä. Muuten emme edes yrittäneet tehdä "oikean" muotoista jälkeä, jollainen mejä-kokeessa olisi. Kunhan nyt Iines pääsee harjoittelemaan jäljestämistä. Jälki sai vanheta 5 tuntia.
Tästä se lähtee.
Alussa Iines tarkasti ensin kaikki ilmansuunnat ennen kuin se päätyi oikeaan suuntaan ja lähti jäljelle. Aluksi menikin hyvin, mutta noin puolivälissä Iines löysi paremman hajun ja lähti seuraamaan sitä. Saimme koiran takaisin jäljestyspuuhiin, mutta kohta se lähti taas, ja tällä kertaa kauemmas niin, että 15 metrin hihna katosi Iineksen mukana. Onneksi Iines ei ollut kauaa poissa. Ennen Iineksen jäljeltälähtemistä näin oikean valkoisen metsäjäniksen, ekaa kertaa elämässäni! Onneksi Iines ei huomannut sitä, mutta ehkä vainusi sen kuitenkin...
Iines jäljestää.
Loppujälki meni vähän niin ja näin. Ainakin yhden kulman Iines oikaisi, mutta se ei kuulemma haittaa kokeessa, kun koira voi jäljestää sen ilmavainulla. Ainakin kerran Iines hukkasi jäljen ja meni väärään suuntaan. Saalis kuitenkin löytyi oikeaa jälkeä vainuamalla ja Iines jopa suostui syömään sen. Tällä kertaa ainakin jäljestettävä eläin (naudan veri) vastasi saalista.
Naudanmahaa, namnam.
Seuraava luontoelämys oli pihan viereiselle pellolle laskeutuneet 7 kurkea (yksi puuttuu kuvasta). Aiemminkin päivällä Iines huomasi ikkunasta, miten kaksi kurkea lensi ohitse.
Iines ja kurjet: sinne ne lentää.
Iines ei oikein tiennyt mitä olisi kurjista ajatellut. Ainakaan se ei yrittänyt juosta niiden perään, mutta haisteli Iines sentään mielenkiinnolla sitä kohtaa, jossa kurjet olivat pellolla olleet.
Joko niitä lettuja saa? Iines on oppinut (opetettu) kiipeämään tuoleille ruokapöydän ääreen. Kerran pari vain näytin sille kotona miten se tehdään, kun toinen ei nähnyt alhaalta mitään. Ja siinä se on kiltisti katsellut ympärilleen. Nyt Iines on ottanut taidon muuallakin käyttöön.
Ainiin, kotimatkalla nähtiin peuroja ja yhdessä paikassa pystyi hyvin pysähtymään tien varteen. Paikka oli vieläpä niin hyvä, että pääsimme lähestymään peuroja mutkan takaa. Ne olivat vain silti vähän kaukana, mutta Iines näki ne ja päästi pari ajovingahdusta. Kovasti Iines olisi mennyt perään, mutta metsä, jonne peurat pellolta juoksivat oli turhan vaikeakulkuinen. Tämän "jahdin" jälkeen Iines ei enää nukkunut autossa, vaan vaati takapenkiltä Minä haluan -äänellään, että pysähdytään uudestaan katsomaan peuroja.
Ensimmäiseksi teimme verijäljen metsään, jossa oli paljon peurojen jälkiä. Jäljessä oli kolme kulmaa ja parissa kohtaa jälki ylitti pienen ojan. Pituutta sille tuli noin 800 metriä. Muuten emme edes yrittäneet tehdä "oikean" muotoista jälkeä, jollainen mejä-kokeessa olisi. Kunhan nyt Iines pääsee harjoittelemaan jäljestämistä. Jälki sai vanheta 5 tuntia.
Alussa Iines tarkasti ensin kaikki ilmansuunnat ennen kuin se päätyi oikeaan suuntaan ja lähti jäljelle. Aluksi menikin hyvin, mutta noin puolivälissä Iines löysi paremman hajun ja lähti seuraamaan sitä. Saimme koiran takaisin jäljestyspuuhiin, mutta kohta se lähti taas, ja tällä kertaa kauemmas niin, että 15 metrin hihna katosi Iineksen mukana. Onneksi Iines ei ollut kauaa poissa. Ennen Iineksen jäljeltälähtemistä näin oikean valkoisen metsäjäniksen, ekaa kertaa elämässäni! Onneksi Iines ei huomannut sitä, mutta ehkä vainusi sen kuitenkin...
Loppujälki meni vähän niin ja näin. Ainakin yhden kulman Iines oikaisi, mutta se ei kuulemma haittaa kokeessa, kun koira voi jäljestää sen ilmavainulla. Ainakin kerran Iines hukkasi jäljen ja meni väärään suuntaan. Saalis kuitenkin löytyi oikeaa jälkeä vainuamalla ja Iines jopa suostui syömään sen. Tällä kertaa ainakin jäljestettävä eläin (naudan veri) vastasi saalista.
Seuraava luontoelämys oli pihan viereiselle pellolle laskeutuneet 7 kurkea (yksi puuttuu kuvasta). Aiemminkin päivällä Iines huomasi ikkunasta, miten kaksi kurkea lensi ohitse.
Iines ei oikein tiennyt mitä olisi kurjista ajatellut. Ainakaan se ei yrittänyt juosta niiden perään, mutta haisteli Iines sentään mielenkiinnolla sitä kohtaa, jossa kurjet olivat pellolla olleet.
Ainiin, kotimatkalla nähtiin peuroja ja yhdessä paikassa pystyi hyvin pysähtymään tien varteen. Paikka oli vieläpä niin hyvä, että pääsimme lähestymään peuroja mutkan takaa. Ne olivat vain silti vähän kaukana, mutta Iines näki ne ja päästi pari ajovingahdusta. Kovasti Iines olisi mennyt perään, mutta metsä, jonne peurat pellolta juoksivat oli turhan vaikeakulkuinen. Tämän "jahdin" jälkeen Iines ei enää nukkunut autossa, vaan vaati takapenkiltä Minä haluan -äänellään, että pysähdytään uudestaan katsomaan peuroja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti