Terveisiä metsästä. Me käytiin Luontoliiton kuusipäiväisellä vaelluksella Seitsemisessä ja sen lähiympäristössä ja tultiin tänään kotiin. Reissu oli rankka meille molemmille ja Iines painelikin heti koppaansa nukkumaan ja siellä se on pysytellyt jo viitisen tuntia.
Pääosin Iines jaksoi hyvin, päivämatkat olivat 4 ja 15 kilometrin väliltä. Makuupussiin ja ilmapatjaan oli tutustuttu jo kotona, eikä patjalle tarvinnut enää vaelluksella haukkua. Luonnossa oli pikku-Iinekselle monenmoista nähtävää, koskessa oli outoa valkoista vaahtoa, joka epäilytti Iinestä ensimmäisenä iltana. Teltan kanssa Iines oli heti sujut, se piti sitä varmaan isona kantokoppanaan. Ensimmäisenä yönä koiruli nukkui vieressäni makuualustalla, mutta huomasi myöhemmin, että makuupussin sisällä on lämpimämpää. Vähän ahdasta oli välillä, mutta sopu sijaa antaa. Erikoisinta oli, kun Iines käpertyi makuupussin keskipaikkeille nukkumaan ja minä laitoin makuupussin mahdollisimman hyvin kiinni, ettei tule kylmä. Arvelin, että eiköhän se pyri ulos, jos ilma loppuu ja näköjään sitä riitti.
Metsästä löytyi Iinekselle kiinnostava iso luu...
... maassa oleva linnunpoikanen, jota Iines varovasti haisteli...
...ja paljon hirvenkakkaa ja makausjälkikin. Niistä Iines ei mitenkään kovasti innostunut. Toisin kuin suojärvestä, jonne sen oli sitten pakko päästä. Ensi kerralla Iines pitää kytkeä heti hihnaan, kun vettä on lähistöllä. Järven ympärillä oli paljon suota ja se muuttui vetisemmäksi järveä lähestyttäessä. Kuikka piti omaa ääntään järvellä ja Iines kiinnostui siitä ja tietysti vedestä. Jonkin aikaa rannalla tutkailtuaan se päätti oikeasti hypätä veteen.
Olin juuri ottamassa videokuvaa, kun tulikin kiire pelastamaan Iinestä, sillä se ei päässyt itse pois vedestä. Taisi Iineskin vähän säikähtää, koska seuraavan yöpymispaikan järven luona se ensin arkaili mennä veteen.
Tauon paikka.
Yöpymispaikoilla Iineksestä kuoriutui hanakka vahtikoira. Lopulta sitä ei voinut pitää yhtään vapaana, jos lähistöllä oli vieraita ihmisiä. Tutuillekin ihmisille Iines saattoi haukkua ja pelottaa heitä, vissiin se ei tunnistanut heitä. Kumma otus, mutta ainakaan kukaan ei pääse yllättämään. Ja hyvä niin, sillä näimme karhunkin jälkiä metsässä.
Välillä oli märkää ja tuulista, onneksi oli sadetakki mukana. Iineksen villapaidallekin olisi ollut käyttöä, vaikka en olisi uskonut. Vaikka näissä kuvissa Iines näyttääkin ihan loppuun ajetulta, se oli kuitenkin nokosten jälkeen kuin uusi koira ja pomppi ja jahtasi keppejä ihan villinä. Välillä pikku eläintä kannettiin, kun voimat kävivät vähiin. Reissulla opin näkemään Iineksestä paremmin, mihin sen voimat riittävät. Ruoka ainakin kerrankin maittoi.
Paljon vettä, jopas kohisee!
Ah, sivistys ja lämmin asvaltti.
Hellyyttävin näky oli tänään, kun Iines tunnisti kotikulmat ja lähti innokkaaseen juoksuun kohti ulko-ovea. Yhteensä matkaa tuli kuljettua viitisenkymmentä kilometriä, mikä oli kyllä vähän liikaa Iinekselle, varsinkin kun aika suuri osa siitä mentiin polkujen ulkopuolella ja haastavassa maastossa.
PS. Eläinlääkäriltä saatiin puhelu metsään, että kakkanäytteen tulokset olivat tulleet ja että Iineksellä on giardia-loinen. Huomenna siis apteekkiin ostamaan Axilur-lääkettä, jota pitää antaa viiden päivän ajan. Iines on ollut ilokseni jo pitkään terveenä.
Pääosin Iines jaksoi hyvin, päivämatkat olivat 4 ja 15 kilometrin väliltä. Makuupussiin ja ilmapatjaan oli tutustuttu jo kotona, eikä patjalle tarvinnut enää vaelluksella haukkua. Luonnossa oli pikku-Iinekselle monenmoista nähtävää, koskessa oli outoa valkoista vaahtoa, joka epäilytti Iinestä ensimmäisenä iltana. Teltan kanssa Iines oli heti sujut, se piti sitä varmaan isona kantokoppanaan. Ensimmäisenä yönä koiruli nukkui vieressäni makuualustalla, mutta huomasi myöhemmin, että makuupussin sisällä on lämpimämpää. Vähän ahdasta oli välillä, mutta sopu sijaa antaa. Erikoisinta oli, kun Iines käpertyi makuupussin keskipaikkeille nukkumaan ja minä laitoin makuupussin mahdollisimman hyvin kiinni, ettei tule kylmä. Arvelin, että eiköhän se pyri ulos, jos ilma loppuu ja näköjään sitä riitti.
Metsästä löytyi Iinekselle kiinnostava iso luu...
... maassa oleva linnunpoikanen, jota Iines varovasti haisteli...
...ja paljon hirvenkakkaa ja makausjälkikin. Niistä Iines ei mitenkään kovasti innostunut. Toisin kuin suojärvestä, jonne sen oli sitten pakko päästä. Ensi kerralla Iines pitää kytkeä heti hihnaan, kun vettä on lähistöllä. Järven ympärillä oli paljon suota ja se muuttui vetisemmäksi järveä lähestyttäessä. Kuikka piti omaa ääntään järvellä ja Iines kiinnostui siitä ja tietysti vedestä. Jonkin aikaa rannalla tutkailtuaan se päätti oikeasti hypätä veteen.
Olin juuri ottamassa videokuvaa, kun tulikin kiire pelastamaan Iinestä, sillä se ei päässyt itse pois vedestä. Taisi Iineskin vähän säikähtää, koska seuraavan yöpymispaikan järven luona se ensin arkaili mennä veteen.
Yöpymispaikoilla Iineksestä kuoriutui hanakka vahtikoira. Lopulta sitä ei voinut pitää yhtään vapaana, jos lähistöllä oli vieraita ihmisiä. Tutuillekin ihmisille Iines saattoi haukkua ja pelottaa heitä, vissiin se ei tunnistanut heitä. Kumma otus, mutta ainakaan kukaan ei pääse yllättämään. Ja hyvä niin, sillä näimme karhunkin jälkiä metsässä.
Välillä oli märkää ja tuulista, onneksi oli sadetakki mukana. Iineksen villapaidallekin olisi ollut käyttöä, vaikka en olisi uskonut. Vaikka näissä kuvissa Iines näyttääkin ihan loppuun ajetulta, se oli kuitenkin nokosten jälkeen kuin uusi koira ja pomppi ja jahtasi keppejä ihan villinä. Välillä pikku eläintä kannettiin, kun voimat kävivät vähiin. Reissulla opin näkemään Iineksestä paremmin, mihin sen voimat riittävät. Ruoka ainakin kerrankin maittoi.
Hellyyttävin näky oli tänään, kun Iines tunnisti kotikulmat ja lähti innokkaaseen juoksuun kohti ulko-ovea. Yhteensä matkaa tuli kuljettua viitisenkymmentä kilometriä, mikä oli kyllä vähän liikaa Iinekselle, varsinkin kun aika suuri osa siitä mentiin polkujen ulkopuolella ja haastavassa maastossa.
PS. Eläinlääkäriltä saatiin puhelu metsään, että kakkanäytteen tulokset olivat tulleet ja että Iineksellä on giardia-loinen. Huomenna siis apteekkiin ostamaan Axilur-lääkettä, jota pitää antaa viiden päivän ajan. Iines on ollut ilokseni jo pitkään terveenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti