Verijälki III

Varoitus: tämä juttu sisältää sekä verta että punkkeja.

Alun perin tiistaina oli tarkoitus tehdä Iinekselle toinen verijälki Hervannan metsiin. Ajateltu paikka oli kuitenkin niin ryteikköistä metsää, että piti keksiä joku toinen maasto. Tästä oppi taas lisää: käy aina etukäteen tutustumassa maastoon, jonne teet jäljen.

Muuten oli kiva iltakävely ja Iines pääsi taas vaihteeksi uimaan, tällä kertaa Hervantajärveen. Mukaan tarttui myös punkkeja, kiva. Niitä ei ollakaan nähty sitten minun lapsuusaikojen. Iineksen turkissa ryömi muutama ja seuraavana päivänä löysin yhden kiinnittyneen korvan takaa, mutta se olikin kuollut. Taitaa punkkilääke tehota hyvin! Minulla kun ei mitään lääkettä ole, niin yksi niistä pirulaisita oli tarttunut kylkeeni kiinni. Inhottavinta mitä olen pitkään aikaan kokenut! Varsinkin kun punkkipihdeistä ei ollut mitään hyötyä. Ehkä ne on tarkoitettu vain eläinten turkeille...

Keskiviikkona siis uusi yritys jäljen merkeissä Kintulammella, jossa olen käynyt marjastamassa ja sienestämässä. Jäljen tekoon lähdettiin heti aamusta ja arviolta noin 700 metrin jälki olikin valmiina jo kello kymmenen jälkeen. Jälkeä merkitsemään käytettiin sinistä villalankaa, mikä toimi hyvin kunhan sitä laittoi tarpeeksi tiheästi. 

Mutta se kartta! Toinen opittu asia tällä jäljellä oli, että ota aina alueen kartta mukaan. Tuli meinaan vähän ylimääräistä metsässä kävelyä, kun ei sitä polkua ihan niin pian sieltä löytynyt, missä sen kuvitteli olevan. Kaikki meni kuitenkin hyvin, vaikka kaato vietiinkin koiran kanssa samaa matkaa jäljen loppuun.

 

Kokenut mejä-harrastajatuttuni kehotti tekemään jo 600-700 metrin jäljen, jotta näkee kestääkö koiran kiinnostus pidemmällä matkalla loppuun asti. Jäljessä oli kaksi suoraa kulmaa ja siten se vastasi avoimen luokan koejälkeä. Jälki sai vanheta 8 tuntia ennen kuin Iines tuotiin paikalle.

Iines otti heti vainun jäljen alusta haistelemalla ja lähti tasaisen varmana etenemään kuin pieni kone. Iines kulki samaa rauhallista ja päättäväistä vauhtia koko jäljen. Nyt ei ollut minkäänlaisia ongelmia jäljen seuraamisen kanssa. Tämä jälki oli siis Iinekselle sopiva, kun viimeksi Iines selvästi enemmän teki töitä pystyäkseen seuraamaan jälkeä. Jäljen lopun jo melkein häämöttäessä Iines alkoi jo vähän väsymään: se jäi paikalleen istumaan ja katselemaan meitä. Hellettä oli tarpeeksi ja se varmaan väsytti Iinestä. Koiruli kuitenkin jatkoi jäljestystä, kun sitä siihen kehotti.

Taaskin kaadolle tultua Iines olisi halunnut jatkaa jäljestystä vielä eteenpäin eikä broilerinkoipi sitä oikein kiinnostanut. Täytyy siis selvästi vaihtaa saaliina olevaa ruokaa. Mitähän sille keksisi?

Jäljestyksestä selvittyään Iines pääsi Kintulampeen uimaan, mikä teki varmasti sille hyvää. Kumma kun Iinestä ei enää yhtään väsyttänyt, kun lampi tuli näkyviin. Eikös sen jäljestämisen pitänyt olla rankkaa puuhaa?

Lammella selvisi, ettei Iines tule veteen ellei sinne heitä jotain. Kumma otus. Muuten se saattaa jopa kiljua rannalla, jos ihmiset uivat näkymättömiin. 

Otin Iineksen kanssa uintikisan laiturilta rantaan. Iines meinasi voittaa! Tai kyllä se oikeastaan voittikin, sillä sen verran paljon joutui tekemään töitä, että pysyi sen vauhdissa. Enpä olisi uskonut!