Hae tästä blogista

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Agilityä jälleen

Agilitykurssin kolmannella kerralla päästiin vähän enemmän vauhtiin kuin viimeksi. Iineksellä oli lämmittelylenkillä jo meno päällä, jee! Ensin harjoiteltiin putkia: kaksi u:n muotoista putkea oli niin päin, että suuaukot olivat vastakkain ja siinä välissä oli hyppyeste. Se menikin ihan hyvin, ja Iines tykkäsi putkista. Koira ohjattiin putkiin välillä suoraan ja välillä eri puolilta putkea. Saatiin läksyksi opetella sivulle tulo myös oikealle puolelle, että koiran pystyy lähettämään siltäkin puolelta putkeen.

Seuraavaksi mentiin rataa, jossa oli kaksi vinoittaista hyppyestettä, putkea, lisää hyppyjä ja putkea. Aluksi Iines meni reippaasti ja kulki hyvin, kun olin leikittänyt sitä ennen vuoroamme. Sitten se huomasi joltain pudonneita nameja radalla ja menetti mielenkiintonsa agilityyn. Tosi huono tuuri! Loppuradan sitä piti tosi kovasti kannustaa, kun yksi vain löntysti eteenpäin.

Silti tämä kerta oli paras kerta tähän asti! Päästiin viimeinkin tekemään tunnin aikana melko paljon ja Iineksen kanssa ehdittiin kokeilla keinua ja keppejäkin. Keinu-este meni loistavasti, Iines meni sen ekan kerran ihan ilman mitään apuja tai keinulaudan vauhdin hidastamista! Siitä tuli jo melkein sen lempieste, ainakin Iines meni sille vapaaehtoisesti useamman kerran namien toivossa. Keppejä kokeiltiin ihan pikaisesti opettajan kanssa. Emme ehtineet laittamaan kehikkoja avuiksi, joten kokeilimme estettä ihan sellaisenaan. Suurimman osan kepeistä Iines pujotteli hyvin, mutta välillä se oikaisi tai kiersikin väärältä puolelta. Opettajan mielestä ei kannattanut harjoitella ilman apukehikoita enempää, ettei Iines totu väärään liikerataan.

Ensi kerralla on vuorossa kontaktiesteitä eikä varsinaista rataa mennä ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti