Hae tästä blogista

maanantai 2. tammikuuta 2012

Aikuinen koira mä oon...

Nyt sitten selvisi syy Iineksen murinoihin ja parin päivän syömälakkoon. Sen juoksut alkoivat eilen 7 kk ja 10 päivän ikäisenä eli ihan sopivasti. Lattialta löytyi punaisia jälkiä ja huomasin asian viimeistään siinä vaiheessa, kun otin Iineksen syliin ja sukkahousuihini jäi punainen jälki. Aika vähän tulee vuotoa, mutta pidän sillä housuja, koska sitä ilman lattialle tulee läikkiä ja sohvakin pitäisi suojata jotenkin. Aiemmin en ollut tuntenut sen nisiä oikein yhtään, mutta nyt nekin tuntee kädellä silittäessä. Ulkona se haistelee toisten koirien joka askeleen erikseen. Sulhasehdokkaita ei ole vielä tarvinnut hätistellä pois, lenkeillä olessamme ei ole juuri muita koiria näkynyt. Voi pikku Iinestä! <3
Tätä kestää varmaan pari kolme viikkoa, sen verran Iineksen emollakin kestää juoksut. Tulee sitten taukoa pentukouluun, harmi.
Ilmoitin Iineksen maaliskuun lopulla alkavaan koirakoulu Kelmikkään Vireyttä virikkeistämällä -kurssille. Kiva kun on jotain mukavaa odotettavissa!

8 kommenttia:

  1. Huhhuh! Vasta muutama päivä mennyt ja alkaa jo vähän...(huokaus). Pöksyjä Iines pitää kiltisti, mutta sitten se myös pissaa niihin. Ja kukahan ne housut peseekään? Nyt päädyin siihen ratkaisuun, että matot pois ja sillä siisti. Lattioita on helpompi pestä ja vuotoa on kuitenkin vain vähän ja Iines on siisti. Sohvalle vanhoja pyyhkeitä suojaksi, kokeillaan tätä. Uroksia ei ole tarvinnutkaan hätistellä pois, olin luullut, että ne kävisivät suurin piirtein päälle. Iineksen uutena tapana on leikkiä kuuroa tai muuten vähän hidasta.

    VastaaPoista
  2. Voi pikku Inkkua :)

    Koskahan meidän neidillä alkaa... Kovasti oon jo odotellut... Meillä on kans yhdet pöksyt hankittuna. Tokaisin Jounille tossa yks pv, että se on sitten sun vuoro ostaa toiset että saa toiset jalkaan kun toiset on pestynä kuivumassa. :)

    Mulle toi juoksuaika on kanssa ihan utopiaa koska ei ennen oo ollut narttua joka ei olis leikattu. Jounilla taas on enemmän siitä kokemusta.. :)

    VastaaPoista
  3. Nonnii, tänään löytyi sitten sängyltä veritippa. Ei muutakun neidille pökät jalkaan. Eli n. viikkoa vailla 8kk on nyt ikää :) Ihmekös meidänkin neiti on ollut vähän "kuuro" tässä lähipäivinä. Ruoka kyllä maistuu :D Vähän liiankin hyvin.

    VastaaPoista
  4. Onnea Brecille! Meillä on sujunut jo paremmin ja kohtahan tuo tiputtelu ehkä jo loppuukin, toivossa on hyvä elää. Iines on ollut jopa tavallista kiltimpi. Yks päivä kävi aika läheltä piti tilanne yhden uroskoiran kanssa, mä vähän pelästyin jo. Internetin valistuksen jälkeen tiedänkin, ettei niitä pentuja ihan hetkessä tehdä, niin selvittiin vaan säikähdyksellä. Nyt vahdin Iineksen joka askelta! Tänään käytiin ulkona villapaita päällä, oli se söpö näky. :)

    VastaaPoista
  5. Tänään nähtiin pihalla naapuritalon koira ja se kuulemma on luritellut Iinekselle yölläkin serenadia. :D

    VastaaPoista
  6. Meillä Brecillä ei ole tullut mitään moneen päivään. Outoo? En sitten tiedä että onko nää nyt juoksut vai mitä se oli? Ainakaan Brecin nännit ei ole mitenkään muuttunu tässä... Voihan se olla että ekat juoksut voi tämmöset ollakin joillain mut silti mä oon ihan et mitä hitsiä.. Mutta varmaa on että veri tuli kyllä ihan sieltä peräpäästä :D

    VastaaPoista
  7. Jos sillä oli lyhyemmät juoksut? Onko sen "paikat" turvonneet? Mitäs Milo tuumaa, ehkä siitä voisi päätellä jotain?
    Laitoin tänään matot takaisin, tuntuu että vuoto on jo loppunut tai lähes olematonta. Uroskoirat ovat vielä aika kiinnostuneita, mutta jos ensi torstaina uskaltautuisi pentukouluun...

    VastaaPoista
  8. Hitto, ehkä toi värkkendaali on vähän turvoksissa. Milo kun on leikattu niin eihän se sano mitään. Väillä vähän nuuskii ton peppua :D eli ehkä ne on juoksut jotka on todella niukat... ja kestää vaan hetken... noh, ehkä se viel selviää joskus :)

    Meillä muuten toi pakkanen tai lähinnä jos lunta on maassa paljon niin ottaa tassuihin, molemmilla. Auratuilla teillä ei onneks ota. Siellä pystyy käveleen ihan hyvin.. Olen tänää joutunut molempia koiria kantaan kun ollaan mettäpolulla mentu, onneks ei oo molemmat jäätyny samaan aikaan, olis vähän vaikeeta :)

    VastaaPoista