Hae tästä blogista

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Koirien maailmanhistoria


(Tässä erääseen toiseen tarkoitukseen kirjoittamani juttu Petri Pietiläisen kirjasta Koirien maailmanhistoria. Laitetaanpa se tännekin teidän luettavaksenne.)

Koirat historian pyörteissä

Mitä kaikkea paljastuukaan koirien ihmeellisestä menneisyydestä? Ja miten haukut ovatkaan vaikuttaneet meidän ihmisten historiaan ja kohtaloihin?

Petri Pietiläisen kirjoittama Koirien maailmanhistoria yllättää lukijan tiedon määrällä ja hauskoilla legendoihin ja perimätietoihin pohjautuvilla tarinoillaan. Maailmanhistoriaan perehdytään tässä teoksessa koirien näkökulmasta. Ihmisen ja koirien yhteistä taivalta seurataan jo aivan alusta lähtien, jolloin ihminen oli vasta kehittymässä omaksi lajikseen. Vaikka maailmanhistoria on aiheena laaja, ei Suomeakaan ole unohdettu, vaan se työntyy siellä täällä esiin kertoen suomalaisten koirien oloista.

Hauvoilla on aina ollut puolustajansa ja vastustajansa ihmisten keskuudessa. Ajan saatossa koiria on palvottu jumalina, niitä on palsamoitu ja niiden haudoista on tullut pyhiinvaelluskohteita. Välimeren alueella Asklepioksen temppeleissä arvostetut koirat antoivat parantavia nuolaisuja. Toisaalta karvaturkkeja on pelätty, niitä on siepattu ja niistä on vaadittu lunnaita sekä tuomittu eläinoikeudenkäynneissä vielä 1800-luvullakin.

Haukuille oma kirkonpenkki

Kristillisellä kirkolla on myös ollut mielenkiintoinen tapa suhtautua koiriin. Vuonna 585 kirkonmiehiltä kiellettiin koirien omistaminen. Samoin 700-luvulla kirkko yritti kieltää koirien tuomisen kirkkoon messujen ajaksi, mutta frankkien kuningas Kaarle Suuri ei suostunut tähän. Kylmissä kirkoissa koirat lämmittivät omistajiaan ja ne saattoivat kuljeskella avoimista kirkon ovista sisään ja ulos. Kartanonherran koirille varattiin jopa oma kirkonpenkki Englannin Lincolnshiressä. Vasta 1600-luvulla koirat saivat porttikiellon kirkkoihin, jonne palkattiin jopa koiranpiiskaajia häätämään koirat ulos Herran huoneesta.

Koirasta kulttuurituotteeksi

Historian lisäksi kirjan lopussa pohditaan koirien asemaa ja karvaturrien muuttumista työkoirista harrastuskoiriksi. Hännänheiluttajien ja ihmisten yhteiselon tulevaisuutta valotetaan esimerkiksi ekologisten ajatusmallien kautta sekä nostetaan esille ajatus koirasta kulttuurituotteena. Ovatko ihmiset jo lemmikkiriippuvaisia? Millaista on koiran elämä Kiinassa, jossa on käytössä yhden koiran politiikka ja jossa koiria myös käytetään ruuaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti