Hae tästä blogista

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Hei, hei Tesla!

                        Tesla maastoutuu kivasti meidän sohvaan.

Espanjanvesikoira Tesla, joka on ollut Iineksen kaveri pentuajoista lähtien, muuttaa ikäväksemme Etelä-Suomeen. Tänään Tesla tuli meille jo aamukahdeksalta viettämään muuttopäivää.

Tällaista menoa kesti reilut neljä tuntia! Koiristahan tuli ihan pentuja, Iines ei leiki kenenkään muun kanssa noin kuin Teslan.


Iltapäivällä lähdettiin järven jäälle ulkoilemaan,ja kävelyllä vierähtikin kaksi tuntia, kun heiteltiin koirille keppiä. Vaikka molemmille koirille oli oma keppinsä, tuli niistä vähän riitaa. Iines puolusti  keppiä (tai: omi kepin) mäykynraivolla ja Tesla sai osuman kuonoon. Sain onneksi rähinöitsijät erotettua toisistaan nostamalla Iineksen valjaista kauemmaksi. Teslaa kävi sääliksi, mutta onneksi koirat eivät muistele kauaa tuollaista pahalla.


Kaveruus kuitenkin säilyi Iineksen ja Teslan välillä, ja päivän touhujen jälkeen kotona oli kaksi kovin rauhallista hauvelia.

Toivottavasti Iines ja Tesla vielä tapaavat toisiaan ja intoutuvat leikkimään yhtä antaumuksellisesti kuin tänään. Hyvää matkaa, Tesla, sinne etelään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti