Hae tästä blogista

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kaveri kylässä

Iines sai tänään kylään samanikäisen kaverinsa Morjenksen. Vähän jännitti miten ne tulee toimeen, kun ne olivat tavanneet aiemmin kerran ja siitäkin on jo aikaa. Lisäksi hieno tutustuttamisidea pihamaalla meni uusiksi ja vein Morjenksen suoraan sisälle Iineksen reviirille. Avasin ulko-oven varovasti ja koitin mennä edeltä sisään, kun Morjens oli heti menossa innokkaasti sisään. Vähän Iines katsoi, että mitäs tää nyt on, ja päästi jonkinlaisen vinkunan ja murahduksen välimuodon. Hyvä kun sai hihnan pois, niin koirat aloittivat jo leikin. Painien kuluikin melkein koko ilta, välillä käytiin ulkona lenkillä. Leikkimisestä tuli tietysti kova jano ja vettä sai koko ajan lisätä kuppiin. Onneksi otin matot pois, Iinekselle sattui vahinko. Koirat tulivat tosi hyvin toimeen ja tietysti se toisella oleva lelu oli parempi kuin oma, samoin ruoka. Koirat söivät toistensa ruokaa, mikseihän oma maistunut? Morjenksen maha taisi mennä vähän sekaisin, kun se vähän pulautti pikkumatolle, jonka olin tuonut sille, ettei lattialla tarvisi maata. Onneksi se on helppo pestä.
Sain hyvää kokemusta, millaista olisi kahden koiran kanssa. Aika huliviliä! Pitäisi pitää enemmän kuria, toinen toiselle puolelle ja toinen toiselle, eikä mitään pelleilyjä hihnassa. Sain onneksi apua ulkoilutukseen, niin pääsin vähän helpommalla. Haastavampaa olikin saada koirat kulkemaan portaissa viidenteen kerrokseen, kun hissi meni juuri tänään rikki (arvatkaa kuka huomasi vian ja jäi sinne jumiin aamulla?). Iines nyt menisi itsekin portaita, mutta kantaisin sen mieluummin sen selän takia. Morjens arkaili portaita ja se piti kantaa sylissä. Siitäkin selvittiin, kunnes juuri viimeisellä kerralla, kun oltiin menossa alas, Iineskin päätti olla kulkematta omin tassuin portaita. Jes! Laskin sitten toisen alemman kerroksen käytävälle, ja toivoin sen pysyvän paikallaan, sitten hain toisen koiran. Selvisimme!
Ilta oli oikein mukava ja koiria oli hauska katsella!

                              Ylimmät ystävykset.

                                 Tämä ei ole sitä miltä se näyttää, Iines ei ole saanut raivotautia. :)

                                        Älä sää kuule ala mulle!

                                   Mäkin haluan tuon lelun!

                                              Morjens.

                                   Lopulta ikiliikkujat pysähtyivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti