Hae tästä blogista

lauantai 1. lokakuuta 2016

Kuulumisia pitkästä aikaa

Yli vuosi on taas vierähtänyt viime kirjoituksesta. Iines voi hyvin ja on taas iloinen oma itsensä. Muutimme jälleen elokuussa, tällä kertaa takaisin vanhoille kulmille. Se on selvästi piristänyt Iinestä: metsä, järvi ja tutut koirakaverit ovat lähempänä. Vuoden verran asuimme muilla kulmilla, vaikkei silti kovin kaukana tästä ja entisestä talosta. Mutta siellä oli ihan eri ympyrät, eikä meistä kukaan oikein tuntenut oloaan kotoisaksi.

 Frisbeeharrastus on yhä voimissaan.


Leuanalusta on jatkanut harmaantumistaan, mutta muuten Iines jaksaa leikkiä ja liikkua - jos sitä huvittaa. Kesä kului eri järvissä uiden. Tämän vuoden uintikausi päättyi joskus syyskuun puolessa välissä. Olisi kiva viedä Iinestä koirauimalaan syksyn ja talven aikana edes kerran pari, toivottavasti ehdimme sinne!

 Pihavahti.
Iines on viettänyt lokoisaa kotikoiran elämää, eikä sen ole tarvinnut olla kovin kauaa päivästä edes yksin. Olisi mukavaa harrastaa Iineksen kanssa jotain, mutta ylimääräistä aikaa ei oikein ole. Enkä edes tiedä, mitä haluaisin tehdä.
Pojastamme Iines on saanut mukavan leikkikaverin palloleikkeihin. Eilen annoin Iinekselle pitkästä aikaa kirpparilta hankitun papukaijapehmolelun, se oli kovin mieleinen lahja! Iines oli tosi innoissaan siitä, vaikka se ei edes pitänyt mitään ääntä. Papukaija on vielä ehjä, mutta siinä on varmaan puoli kiloa kuolaa. :D

Aina ei huvita liikkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti