Hae tästä blogista

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kesä

Niin se kesä meni ja kaikenlaista tapahtui. Huhtikuussa Iines kävi tapaamassa kettua keinoluolalla. Alkuun pelotti kovasti, mutta sitten Iines jopa jahtasi ja haukkui kettua. Vähän tämän jälkeen Iines näki ketun myös lenkkimaastossamme ja lähti sen perään jahtiin (Isännän kanssa tietysti, kun Iines oli hihnassa). Hyvin Iines seurasi jälkeä, mutta kettu oli tietysti ovelampi.
Vapun tienoilla Iineksen suurta huvia oli leikkiä ilmapalloilla:


Kesäkuun alussa Iines kävi ShowHaun kuvauksissa ja pelkäsi niin paljon! Näin upean kuva siitä saatiin silti otettua:


Kesällä Iines on uinut ja viettänyt lähinnä tavallista koiranelämää hakemalla keppiä, jumittamalla toisinaan hihnassa ja kyttäämällä oravia. Vaihtelua arkeen toi yökyläily Perro-veikan luo (minä ja Isäntä astuttiin silloin avioon), jossa odotti myös kolme muutakin urosta. Sisällä Iines oli viettänyt aikaa lähinnä turvassa omassa kopassaan, mutta ulkona se oli ilmeisesti ollut reipas. Eikä ihmekään, kun kerran oli päässyt uimaan, josta Iines ei olisi halunnut lähteä pois ollenkaan.

Kuukausi sitten muutimme isompaan asuntoon ja Iinestä on tainnut vähän jännittää täällä, vaikka kuljemme yhä osin samoilla lenkkipoluilla. Täälläkin on hyvä parveke, josta Iines näkee hyvin ulos, kun hyppää tuolin päälle. Pari viikkoa sitten näkemistä riittikin, kun sirkushevoset tulivat viereiselle nurmelle kirmailemaan.

                                                  Uudessa kodissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti