Hae tästä blogista

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Maaliskuun kuulumisia

Eipä olekaan tässä kuussa tullut kirjoitettua oikein mitään. Tosin eipä ole paljon tapahtunutkaan. Viikko sitten käytiin koirapuistossa mäykkytreffeillä, siellä olikin yli 20 mäyräkoiraa!

                              Paljon kavereita. Iines on takana takki päällä.


Iinestä taisi hämmentää suuri koirajoukko, eikä se oikein innostunut muista koirista. Saman viikonloppuna Morjens oli meillä hoidossa. Se viihtyi isossa koiralaumassa erittäin hyvin ja haisteli kaikki koirat ja ihmiset.

Kotona Iines ja Morjens onneksi leikkivät keskenään hippaa, ja niin saatiin Iinekseenkin vähän vauhtia. Iines juoksi aina edellä makuuhuoneesta sängyn alta olohuoneeseen kirjoituspöydän alle ja takaisin. Ja Morjens seurasi aina aivan kintereillä. Viikonloppu meni nopeasti, eikä Morjensillakaan ollut mikään kiire lähteä takaisin omaan kotiinsa, mielellään se olisi vielä jäänyt leikkimään.

                       "Mitäs tuijotat? Me leikitään vaan."

                   "Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa..."

Iines on saanut uuden lelun. Ostin sille kirpparilta delfiinipehmon ja ompelin vingun sen sisälle. Lelu on ollut suuressa suosiossa ja vieläkin ehjä. Iines tykkää vinguttaa sitä ja ravistella.

Muuten ei kuulu mitään uutta. Eilen illalla Iines pääsi jahtaamaan jänistä metsässä osan aikaa vapaana ja osan aikaa hihnassa. Iineksellä oli tosi kivaa ja se päästeli kimeitä ajohaukkuääniä. Olisi pitänyt olla jäljestyshihna mukana! Ensin Iines oli vapaana ja se juoksi metsässä itsekseen, mutta tuli kuitenkin aina takaisin. Sitten otin sen kiinni, kun meno alkoi olla aika hektistä ja Iineksellä vain kuono maassa ja veto päällä. Hihna kuitenkin sotkeutui kuusikkoon. Pidin Iinestä toisella kädellä kiinni valjaista ja toisella kädellä irrotin hihnan ja selvitin sitä. Kun olin laittamassa hihnaa takaisin kiinni valjaisiin, Iines pääsi irti otteestani ja pian kuului Iineksen tuttu ajovingahtelu. Isäntä oli kuitenkin kiertänyt kuusikon toiselle puolelle kävelytielle ja sai Iineksen kiinni, kun Iines oli vähän hukannut jäljet. Jänis löytyikin paikalleen jähmettyneenä kävelytien reunasta. Me laitettiin Iines takaisin hihnaan kiinni ja pian Iines taas jahtasi liikkeelle lähtenyttä jänistä. Sai siinä Isäntä hyvää liikuntaa juostessa perässä ja pitäessä tiukasti hihnasta kiinni! Taisi Iines vielä illalla nähdä unta ajojahdista, kun se vingahteli unissaan...

Tänään olisi ollut kiva tehdä jotain pihalla, mutta ulkona sataa vettä. Iines kerää voimia ja nukkuu säkkituolissa kerällä, ei sitä melkein edes erota, kun tuoli ja Iines ovat niin samaa väriä.

Lopuksi vielä video Iineksen omasta harrastuksesta eli siitä, kun se työntää palloa sohvan alle. Höpsö koira. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti