Hae tästä blogista

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Hei vaan taas ja mukavaa vuotta 2017!

Iineksen vuosi on alkanut aktiivisista merkeissä.
Voidaankin jatkaa taas siitä, mihin viime kirjoituksessa jäätiin eli uinnilla! Iines sai meiltä joululahjaksi sarjakortin Kangasalan koirauimalaan, jossa olemme käyneet jo kaksi kertaa. Tavoitteena on käydä kerran kuussa, kunnes järvivesi on uintikelpoista. Toisena tavoitteena uinnilla on vähän laihduttaa Iinestä, sillä vaaka näytti tässä taannoin jo yli 9 kg. Voi olla, ettei kerran kuussa uimalla vielä laihdu, mutta ainakin se on tassunmitta oikeaan suuntaan.
Iines on tykännyt paljon uinnista koirauimalassa ja noutanut delfiinileluaan.

Tammikuun alussa kävimme kokeilemassa viimein doboa, josta olen ollut jo vuosia kiinnostunut. Dobo tuntui sopivan Iinekselle erittäin hyvin, kun se on niin rauhallinen laji. Eipä enää ole paineita siitä, miten saan Iinekseen vauhtia ja "kierroksia", kun dobossa voi olla ihan rauhassa.
Ilmoitin jo Iineksen 5 kerran dobon alkeiskurssille, joka alkaa muutaman viikon päästä. Kiva päästä pitkästä, pitkästä aikaa harrastamaan jotain Iineksen kanssa. Kirjoittelen siitä varmasti jatkossa lisää.

Näin talvella olemme nauttineet järven jäällä ulkoilusta ja heitelleet keppiä. Iines kantaa välillä kilometrikaupalla keppiä suussaan. Tänään Iines ei halunnut poseerata, kun oli kepin jyrsiminen kesken.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti