Kuvausaika varattu

Nenäpunkkilääkitys loppui, mutta Iineksen pitämä ääni jäi. Soitin tänään eläinlääkärille ja varasin ajan nielun kuvaukseen. Samalla päätin kuvauttaa Iineksen selän, että saadaan viralliset selkäkuvat sopivassa iässä. Parempi hoitaa molemmat jutut pois alta, kun Iines kerran rauhoitetaan. Eipä tarvi montaa kertaa laittaa Iinekseltä tajua kankaalle, kivaa se ei varmasti ole.
Kuvauspäivä on tiistaina 2.7.

Tänään käytiin pyöräretkellä Pyynikillä ja Iines pääsi uimaan. Kylläpä se taas nautti uimisesta! En enää päästä sitä läheiselle Iidesjärvelle, koska järven vesi on niin likaisen näköistä.

Samalla reisulla käväistiin kirjastossa palauttamassa yksi kirja ja poikettiin koirakahvilaan mustikkajäätelölle. Kahvila oli muuttanut uusiin isoihin tiloihin, sinne voi nyt jättää koiran muutamaksi tunniksi hoitoon, jos haluaa itse käydä kaupungilla.

Pieni suuri saalistaja

Juhannuksena Iineksestä kuoriutui oikein kova saalistaja. Olimme kaverin mökillä Nokian siirtolapuutarha-alueella, ja rantaa oli joka puolella. Mukana oli myös kaverini vanhempien Taara-koira, sekarotuinen pieni valkoinen pallero. Tässä juhannuspäivän tapahtumia.

Sorsan saalistus
Iines käyttäytyi oikein mallikkaasti ja se sai olla vapaana, koska ei karannut naapurin puolelle. Iines jätettiin kuitenkin sisälle mökkiin, kun suurin osa porukasta lähti viereiselle uimarannalle uimaan. Kun olin jo vedessä, huomasin että Iines oli tullut rantaan! Se oli kuulemma ulissut mökissä niin paljon, että mökille jääneet olivat päästäneet sen pois ja se oli juossut suoraan peräämme.

Lisää ihmetyksen aiheita oli tulossa. Iines lähti innoissaan uimaan kanssamme, ja sekös oli mukavaa. Koskaan ennen se ei ole tullut veteen ilman lelun heittämistä. Lähellämme rannan luona olikin sorsa, jota kohti Iines lähti melkein heti uimaan. Sorsa lennähti parin metrin päähän, ja Iines seurasi perässä. Näin jatkui mutkitellen, kunnes Iines oli uinut tosi kauas laituristakin. Ainakin 50 metriä tai enemmän. Minä ja osa kavereistani uimme perään ja huusimme Iinestä, mutta mikään ei auttanut. Iines vain jatkoi uimistaan ja paikalle tulleet lokitkin tekivät pieniä hyökkäyksiä sen kimppuun kuitenkaan osumatta koiraan. Pelkäsin, milloin Iineksen voimat uupuvat ja se vain painuisi pinnan alle.

Minusta tuntui jo, että kohta en enää voi uida pidemmälle, etten itse joudu pulaan. Onneksi kaverini sai viimein otteen Iineksen valjaista ja pidettyä Iinestä hetken paikallaan, että sain siitä itsekin otteen. Hinasin sitten koiran valjaista kiinni pitäen hengenpelastusuinnilla rantaan. Vieläkin se olisi vetänyt järven selälle päin ja rannassa siitä sai koko ajan pitää tiukasti kiinni, ettei se lähde uimaan. Kun joku ihminen hyppäsi laiturilta veteen, Iines ihan kiljui halusta mennä mukaan. Hullu koira!

Onneksi kaikki päättyi hyvin, vaikka pelästyinkin paljon. Harkitsen vakavasti pitkän narun ostamista, johon koiran voi uintireissulla sitoa kiinni.

Siilin jäljestys
Uintireissu ei Iinestä väsyttänyt, vaan se jaksoi vielä illalla jäljestää siilejä. Iineshän on vain kerran aiemmin nähnyt siilin ja silloin se pelkäsi sitä.

Siilit tulivat metsästä oleskelemaan mökin pihalle ja talon alle. Ensin näkyi isompi siili ja vähän myöhemmin toinen vähän pienempi. Ensimmäiseksi Iines huomasi siilin talon alla. Iines ihmetteli sitä ensin, mutta alkoi sitten haukkua sellaista tavallista kimeämpää ja kovaa haukkua aivan siilin vieressä. Iineksen asento ja haukkuminen näytti aivan siltä, millaiseksi olen kuvitellut koiran käytöksen, kun se painostaa eläintä ulos kolostaan.

Siili ei ollut Iineksestä moksiskaan ja käpertyi vain palloksi. Kun vein Iineksen sivummalle, niin siili pääsi jatkamaan matkaa. Hetken päästä, juuri kun kaikki olivat taas rauhoittuneet, toinen siili kipitti metsästä pihalle. Iines näki sen ja juoksi ihan siilin viereen haukkumaan. Iineksen vieminen sivummalle ja harhauttaminen lelulla toimi hetken, mutta sitten Iines muisti taas siilin. Iines selvästi seurasi siilin hajujälkeä ja löydettyään saaliin, koira aloitti taas saman haukkumisen.

Kun rauha ei tuntunut palaavan mökille ollenkaan, laitoimme molemmat koirat sisälle mökkiin. Hetken aikaa olikin mukavan hiljaista ja rauhallista. Sitten mökistä kuului kamalaa huutoa ja kiljuntaa. Koirat olivat menneet tonkimaan roskapussia ja levitelleet sen sisältöä lattialle. Iines oli sitten ilmeisesti näyttänyt vuoden vanhalle Taaralle, kuka on pomo ja ettei sen ruokiin kosketa.

Huh, tässä olikin tapahtumaa ihan tarpeeksi yhdelle päivälle. Onneksi perjantaina kaikki sujui mallikkaasti.

Matka mummolaan

Viikonloppua ja alkuviikkoa vietettiin Kotkan suunnalla mummoni luona. Iines olisi varmaan viihtynyt pitempäänkin, kun mummo laittoi aina huomaamattani jotain syötävää Iineksen kuppiin.

 Automatka kesti kolme tuntia. Aluksi oli kuuma, mutta sitten ilmastointi alkoi tehota.

 Perillä Iines vahti aidan päällä juoksevia oravia. Pitkälle selälle tuli käyttöä!

 Kävimme Keisarin kalastusmajalla Langinkoskella retkellä. Iinekselle tuli kiire, kun se haistoi kosken: hihna pitkällä se veti rantaa kohti. Koski virtasi kovaa, ja Iines pääsi uimaan vain hihnassa.

Maisemat olivat kuin postikorteista.

Toisena päivänä käytiin vastikään avatussa Karhulan vesipuistossa. Siellä oli paljon virtaavaa vettä, jota Iines osasi arvostaa.

 Puisto oli hienosti suunniteltu ja toteutettu, annan täydet pisteet.

Paluumatkalla Loviisan paikkeilla edellämme ajavaan autoon törmäsi hirvi. Toinen hirvi jäi vasemmalle puolelle tietä, mutta tämä toinen rynni tielle. Onneksi autolla oli vauhtia vain noin 40 km/t, eikä kukaan loukkaantunut. Auton tuulilasi meni ihan säpäleiksi.

En ollut ennen nähnyt hirveä noin läheltä, enkä tiennyt että ne noin vain rynnivät minne sattuu. Aika hurjaa.

Heti tuli mieleen, että Iineshän voisi vaikka jäljestää loukkaantunutta hirveä, kun on nyt tullut vähän harjoitusta. Hirvi jäi kuitenkin odottamaan toista hirveä, ainakin sen pää vielä näkyi pusikosta, kun poliisit tulivat paikalle. Jotenkin tästä tapahtumasta tajusin, että Iineksestä voisi olla ihan oikeaa hyötyä jäljestyksessä ja sen avulla voisi auttaa muita ihmisiä.

Hirven jäljestäjiä meistä ei kuitenkaan tule, sillä vahingoittuneen hirvieläimen jäljestyskokeessa ohjaajalla täytyy olla metsästyskortti tai joku muu metsästyslupa tms.

Iineksellä on huomisesta alkaen luvassa viikon Hervannan-loma, kun minä lähden taas Venäjälle. Mukavia kesäpäiviä kaikille!

Verijälki III

Varoitus: tämä juttu sisältää sekä verta että punkkeja.

Alun perin tiistaina oli tarkoitus tehdä Iinekselle toinen verijälki Hervannan metsiin. Ajateltu paikka oli kuitenkin niin ryteikköistä metsää, että piti keksiä joku toinen maasto. Tästä oppi taas lisää: käy aina etukäteen tutustumassa maastoon, jonne teet jäljen.

Muuten oli kiva iltakävely ja Iines pääsi taas vaihteeksi uimaan, tällä kertaa Hervantajärveen. Mukaan tarttui myös punkkeja, kiva. Niitä ei ollakaan nähty sitten minun lapsuusaikojen. Iineksen turkissa ryömi muutama ja seuraavana päivänä löysin yhden kiinnittyneen korvan takaa, mutta se olikin kuollut. Taitaa punkkilääke tehota hyvin! Minulla kun ei mitään lääkettä ole, niin yksi niistä pirulaisita oli tarttunut kylkeeni kiinni. Inhottavinta mitä olen pitkään aikaan kokenut! Varsinkin kun punkkipihdeistä ei ollut mitään hyötyä. Ehkä ne on tarkoitettu vain eläinten turkeille...

Keskiviikkona siis uusi yritys jäljen merkeissä Kintulammella, jossa olen käynyt marjastamassa ja sienestämässä. Jäljen tekoon lähdettiin heti aamusta ja arviolta noin 700 metrin jälki olikin valmiina jo kello kymmenen jälkeen. Jälkeä merkitsemään käytettiin sinistä villalankaa, mikä toimi hyvin kunhan sitä laittoi tarpeeksi tiheästi. 

Mutta se kartta! Toinen opittu asia tällä jäljellä oli, että ota aina alueen kartta mukaan. Tuli meinaan vähän ylimääräistä metsässä kävelyä, kun ei sitä polkua ihan niin pian sieltä löytynyt, missä sen kuvitteli olevan. Kaikki meni kuitenkin hyvin, vaikka kaato vietiinkin koiran kanssa samaa matkaa jäljen loppuun.

 

Kokenut mejä-harrastajatuttuni kehotti tekemään jo 600-700 metrin jäljen, jotta näkee kestääkö koiran kiinnostus pidemmällä matkalla loppuun asti. Jäljessä oli kaksi suoraa kulmaa ja siten se vastasi avoimen luokan koejälkeä. Jälki sai vanheta 8 tuntia ennen kuin Iines tuotiin paikalle.

Iines otti heti vainun jäljen alusta haistelemalla ja lähti tasaisen varmana etenemään kuin pieni kone. Iines kulki samaa rauhallista ja päättäväistä vauhtia koko jäljen. Nyt ei ollut minkäänlaisia ongelmia jäljen seuraamisen kanssa. Tämä jälki oli siis Iinekselle sopiva, kun viimeksi Iines selvästi enemmän teki töitä pystyäkseen seuraamaan jälkeä. Jäljen lopun jo melkein häämöttäessä Iines alkoi jo vähän väsymään: se jäi paikalleen istumaan ja katselemaan meitä. Hellettä oli tarpeeksi ja se varmaan väsytti Iinestä. Koiruli kuitenkin jatkoi jäljestystä, kun sitä siihen kehotti.

Taaskin kaadolle tultua Iines olisi halunnut jatkaa jäljestystä vielä eteenpäin eikä broilerinkoipi sitä oikein kiinnostanut. Täytyy siis selvästi vaihtaa saaliina olevaa ruokaa. Mitähän sille keksisi?

Jäljestyksestä selvittyään Iines pääsi Kintulampeen uimaan, mikä teki varmasti sille hyvää. Kumma kun Iinestä ei enää yhtään väsyttänyt, kun lampi tuli näkyviin. Eikös sen jäljestämisen pitänyt olla rankkaa puuhaa?

Lammella selvisi, ettei Iines tule veteen ellei sinne heitä jotain. Kumma otus. Muuten se saattaa jopa kiljua rannalla, jos ihmiset uivat näkymättömiin. 

Otin Iineksen kanssa uintikisan laiturilta rantaan. Iines meinasi voittaa! Tai kyllä se oikeastaan voittikin, sillä sen verran paljon joutui tekemään töitä, että pysyi sen vauhdissa. Enpä olisi uskonut!

Hui, mäyrä!

Tänään kävimme Tallipihan kesäkauden avajaisissa katselemassa tanssiesitystä ja myyntikojuja. Oli siellä poneja ja heppojakin. Poneja Iines olisi halunnut vähän jahdata, mutta hevosten koko herätti hämmästynyttä kunnioitusta.

Hassuinta oli kun näytin Iinekselle myyntirekvisiittana ollutta mäyrän taljaa. Iineshän pelkäsi sitä! Vaikka Iines oli turvallisesti sylissäni, yritti se kiivetä pääni taakse piiloon ja mahdollisimman kauaksi taljasta. Kun talja vielä vähän liikahti myyjän käden kosketuksesta Iines pelästyi vähän lisää. Iines ei sentään haukkunut, vaan halusi vain pois taljan läheltä. Ja minä kun luulin, että mäyrän talja olisi ollut mäyräkoirasta hyvinkin kiinnostava.

Muuten kaupunkiretkemme sujui aurinkoisissa merkeissä. Iines kävi monta kertaa uimassa, nyt se on uinut myös Tammerkoskessa. Kävelimme kauniissa Näsinpuistossa, jossa oli muutama nätti patsaskin ja iso suihkulähde.

Kotimatkalla pyöräkorissa olevaa Iinestä ihasteltiin. Pysähdyimme vielä koirapuistossa, jossa oli kettuterrieri ja pikkuinen mäyräkoiranpentu. Iines ei taaskaan kauheasti kiinnostunut muista koirista ja näytti terrierille miten käy, jos yrittää pölliä Iinekseltä risun. Osasi Iines myös haistella toisia nätisti, ehkä se vielä joku kerta innostuu leikkimään.