Hae tästä blogista

lauantai 30. marraskuuta 2013

Leikkikaveri


Morjens oli meillä eilen illalla hoidossa. Iines on viime aikoina lämmennyt huomattavasti Morjenksen suhteen, kun ollaan nähty sitä niin usein. Nyt Iines jo menee innoissaan katsomaan Morjensta, kun se tulee lenkillä vastaan.

Illalla koirat leikkivätkin jopa hippaa hetken aikaa ja myöhemmin Morjens saatiin pienellä innostamisella mukaan ketunvetoon.

                                            MÄ voitin!

Arvaahan sen kumpi voittaa...kyllä mäyräkoirilla on vahvat leuat!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sunnuntai


Moi! Mää sain nuolla perunamuusikulhon, eiks olekin kivaa? Ja sit me pelattiin vielä pallollakin ja mää poseerasin ihan paikallani:



Kohta mennään ulos, kun siellä paistaa aurinko. Luntakin on ihan pikkuriikkisen vielä jäljellä. Sitten mä vaan nukun tai leikin ketulla. Aika mukava päivä, etten sanoisi.

Terveisin, 
Iines

torstai 21. marraskuuta 2013

Lunta ja kavereita

                                      Iines aamulenkillä.

Lunta, Tampereella satoi heti aamusta lunta!

Iltapäivällä lunta tuli vähän lisää, eikä se nyt illallakaan ole kokonaan sulanut pois. Iines sai iltapäivällä vieraaksi Teslan. Viime tapaamiskerrasta olikin jo jonkin aikaa. Eteisessä meinasi tulla vähän tappelua, kun Iines ei olisi laskenut Teslaa sisälle. Koirat tutkailivat toisiaan ja yllättäen Iines pissasi vähän olohuoneen matolle! Ja Tesla teki kohta saman tempun siihen viereen. Hyi-hyi, isot koirat, pennuthan ne vaan sisälle pissii!

Oli parempi lähteä ulos, jossa Morjens-koiruli jo odotti meitä yhteislenkille. Morjens muutti samoihin aikoihin kuin me Hervantaan ja ihan samaan rappuunkin. Kiva kun on kaveri lähellä!

                                 Iines, Morjens ja Tesla.

                                             Morjens poseeraa.




                                Jopas on märkää, pitää ravistella turkkia!

Koirilla oli kivaa ja ne juoksentelivat metsässä. Liikuntaakin tuli varmasti enemmän, kun lumi oli sopivasti lisävastuksena. Tekee Iinekselle varmasti todella hyvää tavata tuttuja koirakavereita, kun koirapuistossa toiset koirat eivät niin kiinnostavia.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Pieni diivaprinsessa

Tänään käytiin tapaamassa muita mäyriksiä koirapuistossa. Iinestä ei vain tuntunut oikein kiinnostavan, se vain istui paikoillaan ja näytti hammasta, jos joku tuli liian lähelle nuuskimaan sitä. Ilmeisesti seura ei ollut Iineksestä tarpeeksi korkea-arvoista. Noh, kyllä se loppua kohden haisteli jo itsekin muita. Silti ihmetyttää, miksi se on niin epäsosiaalinen muita koiria kohtaan. Onneksi Iines ei ollut ainoa, vaan eräs toinenkin aivan Iineksen näköinen koira oli ihan samanlainen.

Nyt illalla Iines oli sitä mieltä, että sitä ei oltu huomioitu tarpeeksi. Niinpä se tuttuun tapaansa kellahti selälleen lattialle ja oli siinä liikkumatta paikoillaan, kunnes menin silittämään:

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Mäyräkoirabuumi!

Terveisiä Tampereen Kädentaidot-messuilta! Olen käynyt siellä lähes joka vuosi katselemassa ja ostamassa joululahjoja. Olette varmaan huomanneet miten viime aikoina - varmaan jo reilu vuosi sitten - pöllöjä on ollut joka paikassa? Korteissa, koruissa, lahjatavaroissa ja niin edelleen. On ollut oikea pöllöbuumi.

       Paapiin mäyriskortti. Kuvan mäyräkoiran olisi saanut myös pehmoleluna.

Viime vuonna messuilla oli nähdäkseni vain yksi myyjä, Paapii Design, jolla oli myynnissä kankaisia mäyräkoiria. Jollakin toisella saattoi olla yksi mäyräkoirariipus muiden korujen seassa. Tänä vuonna mäyräkoiria oli joka puolella! Toki oli vielä paljon pöllökuosia, mutta ehkä ensi vuonna mäykkyaiheisia tuotteita on jo niitäkin enemmän?
Harmi, ettei messuilla saanut ottaa valokuvia! Tässä kuitenkin kuvia ostoksistani.
                              
              Tuija Vikströmin Naavalainen-merkkinen mäyräkoirapussukka.

Messuilla oli aivan valtava mäyräkoiratuotteiden kasvu edellisvuosiin verrattuna, eikä se voi selittyä vain sillä, että kiinnittäisin niihin nyt enemmän huomiota. Luulen, että tämä enteilee uutta muoti-ilmiötä, mikä olisi kerrankin erittäin toivottu muotisuunta! Näyttää siltä, että alkamassa on mäykkybuumi.

Messuilta löytyi mäyräkoira-aiheisia t-paitoja, erilaisia mäykkypussukoita, lastenvaatteita mäykkykuosilla, kankaisia mäyräkoiria, huovutettuja mäyräkoirakoristeita, mäyräkoirakorvakoruja ja -pyyhkeitä ynnä muuta. Mäyräkoiranmuotoista piparimuottia jäin vielä kaipaamaan.

    Mäyräkoirapyyhe. Pyyhettä sai myös eri väreissä, ilman tekstiä ja tekstillä "Vieras".

lauantai 16. marraskuuta 2013

Aurinkoinen lauantai

Aamulla lähdettiin syöttämään kurreja ja kierrettiin Ahvenisjärvi Hervannan keskustassa. Ensin tervehdittiin kuitenkin sorsia:

                                        - Saanko mää mennä moikkaan sorsia?
                                        - Mene vain.

                                         -Moooiiiii!!!

Kahden kerroksen väkeä:

                                                  
                                          Ahvenisjärvi.
 
Iines oli koristellut itsensä jouluisesti: molemmissa etutassuissa oli kuusenhavut. Tai sitten se yritti maastoutua.

Iltapäivällä lähdettiin puistoon pyöräretkelle. Eipä olisi uskonut, että marraskuun puolivälissä voi vielä retkeillä pyörällä!


Ensin heiteltiin palloa ja sitten Iines sai kahdesta tytöstä leikkikaverin. Tytöillä oli frisbeekin, josta Iines tykkäsi. Lopuksi Iines sai sen lahjaksi.


Kotona ruoka ja uni maittoivat pikku pötkylälle. Sillä oli mukava aurinkoinen lauantai.

torstai 14. marraskuuta 2013

Iines Koiramme-lehdessä


Tänään tuli uusi Koiramme-lehti 11/2013. Ja kukas onkaan päässyt kuvaan? Iines! Siellä se on keskimmäisen kuvan ylälaidassa, pienenä, mutta onpa kuitenkin! Hih, täytyy tätä nyt hehkuttaa, kun tuskimpa toiste tulee päästyä samaan lehteen. Tai mistäs sitä tietää, onhan Iines vielä nuori... ;)

Silmäkontrolli

Tänään kävimme eläinlääkärillä silmien puolivuotiskontrollissa. Iines sai taas lääkäriltä kehuja kiltteydestään, hyvä Iines! Nyt Iinestä ei edes pelottanut aivan niin paljon kuin yleensä.

Iineksen silmät voivat kuulemma erittäin hyvin ja kosteutta oli normaalimäärä. Voimme siten lopettaa Optimmune-silmävoiteen käytön, mutta sen tilalla pitää käyttää silmien kosteutta tukevia Bepanthen Eye -silmätippoja 3-4 kertaa päivässä.

Lääkäri sanoi, että osa kuivasilmäisyyttä aiheuttavista tulehduksista tms. on sellaisia, joita ei voi kokonaan parantaa eli ne vaativat jatkuvaa lääkitystä. Seuraavat kuusi kuukautta katsotaan, miten silmät pärjäävät uuden tipan kanssa ja jos sitten kaikki on kunnossa, voidaan silmätippakin jättää kokonaan pois. Tämä uusi silmätippa ei sisällä mitään Kennelliiton dopinglistalla olevia aineita, joten ensi keväänä päästään jo mejä-kokeisiin ja talvella vaikka koiratanssikisoihin!

Iines lähettää terveisiä hirven luun järsimisen lomasta. Saatiin tätä herkkua kaverini kautta, kyllä maistuu!

Koiratanssia ollaan harjoiteltu aina perjantai-iltaisin Tampereen Seudun Koirakerhon ryhmässä. Me ollaan jo valittu seuraava kisakappale ja kasataan parhaillaan uutta ohjelmaa. Keväällä on tulossa ainakin kaksi koiratanssikisaa, ehkä me mennään sinne...kuka tietää.

Täytyy vielä kehua Tapiolan vakuutusta, joka korvasi suuren osan eläinlääkärilaskusta. 80 euron laskusta jäi maksettavaksi vain 20 euroa! Kiitos ja kumarrus!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Joulukeksit

Joulu alkaa pikkuhiljaa saapua tänne: lämpimät viltit, punainen matto ja kynttilät on kaivettu esille. Tänään kaupasta ostettiin amaryllis, se varmaan kukkii jo ennen joulua. Ja eilen leivottiin melkein jo perinteiset joulukeksit Iinekselle.

                                            Keksien laaduntarkkailija työssään.


Tänä vuonna leivoin keksit Vähän tätä, hieman tuota -menetelmällä, oli kiva olla luova keittiössä!

 Kekseihin tuli:
  • eläinkaupasta ostettua hienoksi jauhettua kalkkunan jauhelihaa, 
  • kaurahiutaleita, 
  • vehnäjauhoja, 
  • ruisjauhoja, 
  • öljyä, 
  • kananmunaa,
  • kuivattua persiljaa ja 
  • kuivattua valkosipulia
Kaikkea tätä sopivassa suhteessa. Sitten vain kaulitaan ja painellaan muotilla keksejä. Paistoin keksit n. 160 asteessa n. 40 minuuttia.

                                Taikinaa! Se on minun, minun...!

Iines piti paljon kekseistään ja nuoli myös taikinakipon puhtaaksi. Myös perinteiset itsetehdyt joulupiparit maistuvat sille hyvin ja niitä se kerjääkin aina, kun me ihmiset niitä syömme. Nyt Iines sai onneksi omia pipareita, niin jää meille ihmisillekin jotain herkkua.

maanantai 4. marraskuuta 2013

50 asiaa, jotka jokaisen koiran tulisi kokea elämänsä aikana

 

Löysin netistä hauskan listan asioista, jotka jokaisen koiran tulisi kokea elämänsä aikana. Listan on laatinut brittiläinen eläinlääkäri Marc Abraham ja sen tarkoituksena on innostaa koiranomistajia puuhailemaan koiriensa kanssa. Alla lista ja Iineksen tekemiset tai tekemättä jättämiset.

1. Kellahtaa maaten nautiskelemaan auringonnousun aikaan.
Ainakin tähän on ollut mahdollisuus, ehkä Iines on näin tehnytkin, vaikka tämän kesän vaelluksella.


2. Uida meressä. Tämän Iines teki tänä kesänä.

3. Riehua lumessa.  Tehty.


4. Tehdä kaivuutöitä kukkapuskassa. Ei, Iines ei ymmärrä kaivuutöiden päälle.


5. Tehdä "Beethovenit": eli ravistella märkää turkkia (tai kuolata) niin, että kaikki lähellä olevat kastuvat likomäriksi. Tehty yleensä uintireissujen jälkeen.

6. Omistaa oma paikka sohvalta. Iineksellä on oma säkkituoli, johon se voi maastoutua.


7. Osallistua omistajansa pyörä- tai juoksulenkille. Joo, yleensä pyörän korissa.


8. Osallistua perhepiknikille. Tänä kesänä Iines osallistui nimipäiväpiknikilleni.


9. Pilata omistajansa treffit. Ei se niitä pilannut. :)


10. Piristää omistajaansa, kun tämä on alamaissa. Aina.


11. Reissata mannerten välillä. Ei vielä.


12. Pyöriä kunnon mutalammikossa. Tähän Iines on liian hieno lady.


13. Tuhota omistajansa kenkäpari (tai monet sellaiset...). Ei sentään, Iineksellä on tarpeeksi omia leluja. 


14. Nukkua omistajansa sängyssä. Iines tekee sitä joka yö ainakin osan aikaa.


15. Herättää omistajansa aamulla erityisen märällä suukolla. Joka aamu. <3


16. Jahdata kissaa unissaan. Ehkä tehty, kysykää Iinekseltä.


17. Oppia käsky "istu" – vieraalla kielellä! Iines osasi pienempänä pysähtyä venäjänkielisellä käskyllä, mutta se vaihdettiin suomenkieliseen muiden ihmisten mukavuuden takia.


18. Osallistua jalkapallopeliin. Ei vielä.

19. Tavata julkkis-koira (esimerkiksi vaikkapa Lenni!) Iines ei ole tavannut toista julkkikoiraa, mutta se alkaa täällä Tampereen seudulla itse olla sellainen.


20. Kokeilla koiratanssia. Joo!


21. Todistaa omistajalleen, että osaa matkia ihmisen sanoja ulvomalla. Ei vielä. Iines on hiljaista sorttia ja käyttää enemmän katsetta kommunikointiin ihmisten kanssa.


22. Sotata itsensä 30 minuuttia kylvyn jälkeen. Ei vielä.


23. Ulvoa musiikin tahdissa. Ei, mutta ambulanssin ujellusta Iines ulvoo, kun sattuu sille päälle.


24. Matkustaa avoauton kyydissä (niin, että korvat ja kieli vaan lepattavat). Tehty suurella ilolla ihan tavallisen henkilöauton ikkunasta.



25. Kokeilla skeittausta. Hmm, ehkä tämän voi jättää välistä.


26. Saada on oma joulusukka. Iines saa oman joululahjan (-lahjoja).


27. Näyttää postimiehelle kuka oikein on pomo. Ei, Iines ottaa postin saapumisen oikein rennosti.


28. Toimia sormuksenkantajana häissä. Ei vielä.


29. Yrittää seurata oravaa puuhun saakka. Varmaan joka päivä.


30. Vierailla omistajansa työpaikalla. Kerran toissa kesänä Iines kävi sylissäni yliopistolla, kun vein sinne yhden paperin.


31. Luoda omat Facebook-, Instragram- tai Twitter-sivut (omistaja voi hieman auttaa).
Tähän kohtaan voidaan laskea tämä blogi.


32. Kirmata metsässä. Usein, lähes päivittäin.


33. Saada oma, personoitu koiratarha tai -koppi. Ei vielä.


34. Matkustaa laivalla – ja kastaa tassut meriveteen. Molemmat tehty. Kesällä 2012 Iines kävi Tallinnassa näyttelyssä.

35. Pelata frisbeetä omistajansa kanssa rannalla. Ei, Iines harrastaa mieluummin kepin noutoa.


36. Saada oma syntymäpäiväkortti. Kyllä!


37. Varastaa toisen lounas kun silmä välttää. Kylässä käydessä Iines käy Manu-collien kupilla syömässä, mutta kukaan (edes Manu) ei yritä estää sitä.


38. Tuijottaa pyörivää pesukonetta. Ei.

39. Syödä koirille tarkoitettua jäätelöä. Onko sellaistakin?


40. Tehdä ovela harhautus ja varastaa toisen koirakaverin ruoat. Katso kohta 37. Tosin siihen ei tarvita ovelaa harhautusta, vaan mäyräkoiran iso ego.


41. Juosta maratoni (omistajan kanssa, tietysti). Ei vielä.


42. Saada oma syntymäpäiväkakku. Kyllä, kakku on muistettu aina tehdä päivänsankarille.


43. Retuuttaa tyynyä, niin että höyhenet vain pöllyävät. Joskus taisi jotain tähän suuntaan viittaavaa tapahtua, muistan tyynyn Iineksen hampaissa, kun se vähän vaan leikki.


44. Avata itse oma syntymäpäivälahjansa (pistä lahja siis pakettiin!). Tottakai on tehty!


45. Katsoa Lassie-elokuva. Ei, Iines ei oikein ymmärrä telkkarissa olevaa kuvaa.


46. Päästä mukaan perhepotrettiin. Kyllä.


47. Ihmetellä omaa kuvajaistaan peilistä. Pentuna Iines teki tätä kerran pari, mutta ei se kauaa jaksanut kiinnostaa.


48. Löytää oma lempikuppila, jonne koiratkin saavat tulla. Kyllä, koirakahvila Vainu!


49. Esiintyä Youtube-videolla. Ei, ainakaan tietääkseni.


50. Nukkua yön yli hienossa koirahotellissa. Ei vielä.

Iineksen pisteet: 28/50, laskutavasta riippuen. Yli puolet jo, vaikka ikää on vasta kohta 2,5 vuotta. Aika hyvä tulos, ellen sanoisi.

Mitkä numeroidut kohdat sinun koirasi on jo kokenut elämässään? Kommentoi!

Lista ja lehtijuttu aiheesta:
http://www.avatv.fi/minisaitit.shtml/tassuklubi/haukkula/top---nama-asiat-jokaisen-koiran-tulisi-kokea-elamansa-aikana/2013/11/1827258

lauantai 2. marraskuuta 2013

Paluu vanhoille kotikonnuille ja K6

Kirjastokohu on laantunut ja koiria saa viedä taas kirjastoihin, joissa on lukukoiratoimintaa. Kirjoitin taannoin kieltopäätöksestä palautetta Tampereen apulaispormestari Olli-Poika Parviaiselle, joka oli laatinut tiedotteen, jossa lukukoiratoiminta ja koirat taas sallittiin tietyissä kirjastoissa. Sanoin muun muassa olevani käytettävissä, kun yhteisiä pelisääntöjä aiheesta Koirat ja kirjasto tehdään. Katsotaan miten asia kehittyy...

Torstaina 31.10. kävimme vanhalla ulkoilureitillä Iidesjärven rannassa ja puistossa, johan sitä on kuukausi asuttu uudella alueella. Kyllä Iines varmasti muisti paikan, ainakin sillä oli kivaa ja tilaa juosta! Tätä isoa puistoa kyllä kaipaan, vastaavaa ei Hervannasta löydy (tai löytyy yksi, mutta se on niin kaukana).


                                                  Sainpas!


      Yllättävällä syysuinnilla. Yhtäkkiä Iines vain syöksyi veteen hakemaan siellä näkemäänsä keppiä.

Olemme harrastaneet taas koiratanssia: aloitimme lokakuussa kerran viikossa kokoontuvassa ryhmässä ja nyt olen valinnut seuraavaan esitykseen musiikin. Iines on oppinut uutena temppuna hyppäämään selkääni, kun olen maassa kumarassa. Se oli lopulta yllättävän helppoa, mutta vaati ehdottomasti toisen ihmisen apua.

Selkäkuvauksen tulokset tulivat viimein ja tulos oli K6 eli vaikea aste. Vähän oli surullista lukea tulokset, mutta eihän se vielä tarkoita, että Iines sairastuisi. Täytyy vain olla varovainen, ettei Iines liukastu esimerkiksi hypätessään sohvalta alas. Ja paljon vapaata liikuntaa metsässä, sen pitäisi olla hyväksi.

Huomenna lähdetään Isännän kanssa mäyräkoirakerhon retkelle Hämeenlinnaan Aulangon kylpylään. Ohjelmassa on uimista, porealtaassa rentoutumista ja syömistä. Ja varmaan paljon juttua mäyräkoirista! Iinekselle tulee pitkä päivä yksin kotona, mikä on aika harvinaista. Onneksi sille on luvassa vielä tänä vuonna kerhon retki Nokian koirakylpylään.