Ensimmäinen junamatka

Tänään käytiin kesäretkellä Hämeenlinnassa ja osallistuttiin siellä Kanta-Hämeen mäyräkoirakerhon mätsäriin. Iineskin sai oman junalippunsa. Menomatkalla lemmikkivaunussa oli kaksi isoa koiraa, ja Iines vietti suurimman osan ajasta penkin alla kauimmaisessa nurkassa. Katseli se sentään hetken maisemia ja haisteli paikkoja. Matka kesti kuitenkin vain 40 minuuttia, mikä oli juuri sopiva aika ensimmäiselle junamatkalle.

 

Hämeenlinna näytti oikein mukavalta kaupungilta, rannan puistossa oli kauniita kukkia ja Linnapuistoon oli helppo löytää. Mäyräkoirilla oli mätsärissä oma luokkansa, mutta siinä ei jostain syystä ollut ihan valtavasti osallistujia, noin 14, sanoisinko.

                                 Pötköä rivissä. Sinisten loppukilpailu.

Iines tuli Linnapuistoon, jossa mätsäri pidettiin, hyvin varovasti muita koiria tutkaillen. Me ehdittiin hyvin tutustua paikkaan ja Iines ehti tottua muihin koiriin. Kehässä Iines kulki reippaasti, varsinkin kun kehuin sitä koko ajan. Innostui se pari kertaa tekemään pienen pompunkin. Tuomarina oli Elina Joutsen, joka on kuulemma pitkään harrastanut mäyräkoiria. Pöydällä Iines antoi mielestäni hyvin katsoa hampaat, ainakin joskus aiemmin oli paljon hankalampaa. Peruutti Iines silti sen verran, että sain varoa, ettei se putoa pöydältä. Saatiin punainen nauha (jipii!), vaikka kilpakumppanikin oli ollut tosi hyvä ja valinta oli kuulemma vaikea.

                                   Tästähän sen jo olisi nähnyt: alkoi väsymys painaa.

Sitten oli vuorossa vielä punaisten loppukehä, jossa koirien piti vain seistä paikallaan. Iines ei pysynyt seisomassa ollenkaan, vaan pyllähti aina istumaan. Taisi pienelle tulla väsy. Muuten olisi ollut varmasti hyvät mahdollisuudet, kun 4 palkittiin ja koiria oli n. 7. Palkinnotkin oli hienot: pokaali, kaulapanta ja mäyräkoirakuvioisesta kankaasta tehty pussukka. Vielä me joku päivä saadaan pokaali!

                                       Junamatkalla kotiin.

VR:lle miinusta siitä, että ei asemalta eikä automaatista voinut ostaa lemmikkipailalle lippuja. Meni sitten 5 euroa lisämaksua junasta ostettuna. Tässä olisi kyllä Kennelliitolle töitä, että lobattaisiin lemmikki- ja lemmikkipaikkaliput myös automaatteihin!

                      Paluumatkalla oltiin vaunussa yksin, ja Iines tykkäsi vahtia ovea.

Vaellus Salamajärven kansallispuistoon

Pari viikkoa sitten tehtiin yhden yön harjoitusvaellus Lempäälän Birgitan polulla, mutta nyt päästiin tällä viikolla oikein tositoimiin. Tiistaina lähdettiin Hervannan Isännän kanssa Salamajärven kansallispuistoon kolmen yön vaellukselle.

Ensimmäisenä päivänä toivuttiin pitkästä automatkasta ja otettiin rennosti kiertämällä Pieni Koirajärvi. Toisena päivänä matkaan lähdettiin Ison Koirajärven ja Pienen Koirajärven väliseltä Koirasalmelta, jossa yövyimmekin.

                     Iines oppi juomaan vettä järvestä, hyödyllinen taito!

                                            Pieni koira, Iso Koirajärvi.

                                             Ja matka jatkuu.

           Välillä oli isoja kivikkoja, joista onneksi pääsi kuitenkin helposti kulkemaan pitkospuita pitkin.

                             Tauollakin Iines jaksoi uituaan vielä jyrsiä keppiä.

                                       Hänen Mataluutensa matkalla torniin.

                                       Tornista näkyi metsäpeura ja vasa.

                                          Ilta Sysilammella.

                                         Iines istui laiturilla ja vinkui aina välillä.

                                          Iines kuulee veden kutsun.

Iines kuuli tuolla Sysilammella myös ensimmäistä kertaa oman haukkunsa kaiun äänen, vaikka ei Iines sitä tajunnutkaan vaan luuli toiseksi koiraksi ja haukkui lisää.

Telttaöitä varten Iineksellä oli villapaita mukana. Ajatuksena oli, että Iines nukkuisi se päällä vieressäni. Niin varmaan! Tai toimihan se jonkin aikaa, kunnes Iines kaivautui syvälle makuupussiini ja tuntui viihtyvän siellä erittäin hyvin, kuumuuskaan ei haitannut. Toiset yöt mentiin jo ilman villapaitaa. Kyllähän me sinne makuupussiin yhdessä mahduttiin ja tottuihan siihen kolmessa yössä, vaikka olisihan se tilavampaa ollut ilman koiraa. Mutta en millään raaskinut jättää Iinestä ulkopuolellekaan, nappisilmien katse tehosi hyvin.

Iines tykkäsi tietysti kovasti uida ja tässä videolla se on "sunnuntaiuinnilla" Isossa Koirajärvessä. Iines oppi sukeltamaankin! Rannassa se laittoi koko päänsä veden alle, kun se yritti pyydystää keppiä.

Matkalla nähtiin peuran vasa ihan läheltä. Iines ainakin haistoi, ellei jopa nähnyt sitä. Muuten Iines oli vapaana, mutta tässä kohtaa se piti laittaa hetkeksi kiinni, ettei se olisi lähtenyt vasan perään. Koko vaelluksen ajan Iines kulki kiltisti mukanamme polkuja pitkin. Toisinaan se seurasi metrin tai kaksi jotain hajujälkeä, mutta palasi viimeistään kutsusta takaisin.

Oli ihana vaellus ja sää oli mitä parhain: aurinko paistoi keskiviikosta lähtien pilvettömältä taivaalta. Ainoa vähän ikävämpi tapaus sattui viimeisenä iltana Pyydyskoskella, kun olimme kodassa laittamassa trangialla ruokaa. Iso kyy luikerteli kodan oviaukon ohi ja tuli kodan lautojen välistä sisäänkin. Vain hetkeä aiemmin olin heitellyt samassa kohtaa Iinekselle keppiä. Koitimme häätää käärmettä pitkällä kepillä, ja lopulta sitä ei enää näkynyt. Toivottavasti se lähti pois, eikä jäänyt kotaan piiloon. Loppuilta kului varovasti jokaista askelta ja Iinestä vahtien.

Agilityuutisia

Olemme kesän aikana käyneet jo kaksissa epävirallisissa kilpailuissa. Ensimmäinen oli Takut ry:n järjestämä kisa Hervannassa 3.7. Iltakisa kestikin pitkään ja odotimme vuoroamme lähemmäs 3 tuntia. Siinä vaiheessa kun meidän vuoro tuli, halusin vain radalle, jotta päästäisiin viimein kotiin. Arvelin Iineksenkin olevan jo väsynyt muiden koirien seuraamisesta, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla, vaikka hyvillä mielin radalle lähdettiinkin.

Rata oli ihanan helppo, koko ajan suoraan etenevä siksakin muotoinen. Vauhtia siis riitti ja Iines oli innoissaan! Jee! Yhden hypyn rima putosi, mitä en itse edes huomannut.

Osallistujia minien mölliradalla oli noin 15 ja monet olivat selkeästi ensimmäisissä kisoissaan; niin moni koira lähti omille teilleen ja hylättiin. Ehdin jo jännittää, päästäisiinkö me jopa palkintosijoille. Kauas siitä ei jääty, sillä sijoituttiin neljänsiksi! Paras tuloksemme ikinä, kylläpä tuli tosi hyvä mieli!

Toiset epäviralliset kisat olivat Sastamalassa 17.7. Rata oli muuten helppo, mutta alussa oli aika pyöritystä A-esteen, putken ja hypyn kanssa. Minua aina jotenkin hämää, jos sama este tehdään uudestaan. Siinä kävikin sitten niin, että toisella kertaa samaan putkeen mennessä unohdin kumpaan päähän sitä pitikään mennä ja menin sekaisin radassa. Jatkettiin sitten loppuun asti, mutta hylätty siitä tottakai tuli. Noh, vaihteeksi näin. Iines meni hyvin, vaikka vähän kuumus haittasikin. Kuitenkin aiempi Hervannan kisa meni Iinekseltäkin selvästi paremmin.

Lähtöä pitää vielä harjoitella, tai lähinnä miettiä, kun yhdessä lähtiessä Iines meinaa oikaista ensimmäisen hypyn ja vähän sama ongelma silloinkin kun jätän Iineksen odottamaan. Ehkä kokeilen ensi kerralla sellaista, että lähdemme yhdessä kauempaa ennen ensimmäistä hyppyä.

Seuraava koitos onkin 1.8. Hervannan kentällä.

Iines ulvoo

Viimeinkin sain kuvattua, kun Iines ulvoo parvekkeella hälytysajoneuvoille. Joka kerta se ei innostu ulvomaan; ilmeisesti pitää olla sopiva hetki ja sopivat olosuhteet, että alkaa ulvotuttaa. :)

Viikonloppuvieras

Meillä oli viikko sitten viikonloppuvieras:

Iines tykkäsi kovasti Morjensista ja veti kauheeta juoksurallia ympäri asuntoa. Morjens oli rauhallisempi ja antoi Iinekselle korvapusuja:

Lenkkeilykin sujui kahden koiran kanssa helpommin kuin luulin, mutta oli silti muutama hetki, kun toinen meni hihna pitkällä edellä ja toinen taasen takana ja minä siinä keskellä kädet pitkänä eri suuntiin.

Uroskoiran kanssa oli erilaista lenkkeillä, kun sen piti vähän väliä pysähtyä merkkaamaan; sen suhteen narttu tuntuu helpommalta. Tosin Morjens oli selvästi reippaampi ja menossa tutkimaan maailmaa, kun taas Iines on vahvasti seuraaja-tyyppiä.

Koirat olivat oikein sopuisia, kun Iines ensin tottui, että toi toinen koira nyt tulee meille. Morjens ei ensin uskaltanut tulla kynnyksen yli ja kun yritti, päästi Iines pienen murahduksen. Kannoin sitten Morjensin keskelle asuntoni lattiaa, että Iines näkee, että kyllä se toinen saa tänne tulla.

Kummasti riehakkaimmat leikit alkoivat vasta myöhään illalla kymmenen jälkeen.

Vesiriistaa

Torstaina ajeltiin Vesilahteen mäyräkoirakerhon vesiriistaharjoituksiin. Ensin syötiin pullaa ja teetä ja kuunneltiin mikä se sellainen vesiriistakoe oikein on.

VERI-koe on terrierien ja mäyräkoirien vesiriistakoe, jota alettiin käyttää 2000-luvun alussa. Tarkoituksena on testata luolakoirarotujen taipumuksia ja käytettävyyttä vesilintumetsästyksessä. Kokeessa on 3 osa-aluetta: haku, nouto ja jäljestys, jotka voidaan suorittaa missä tahansa järjestyksessä.

Haku-osiossa koiran pitää mennä etsimään saalista kaislikosta, vaikka sitä ei tässä kohtaa vielä löydykään.

Noudossa ensin ammutaan haulikolla, sitten heitetään lintu veteen mahdollisimman kauas, mutta niin että koira näkee heiton. Luvan saatuaan koira saa lähteä noutamaan lintua. Rantaan tullessa koiran pitää luovuttaa lintu ohjaajalleen.

Jäljestys-osion tarkoituksena on selvittää koiran halua ja kykyä jäljestää metsään tai pellolle pudonnutta ja haavoittunutta lintua. Laahausjälki on S-muotoinen ja se tehdään keppiin kiinnitetyllä linnulla. Jäljen pituus on 150 m. Lintu piilotetaan koloon tai syvennykseen.

                                       Nuuh-nuuh, mikä toi on?

Tällaisia asioita me sitten harjoiteltiin! Harjoituslintuina meillä oli monta ihan oikeaa, kuollutta sorsaa. Ensin koirat saivat tutustua lintuihin ja haistella niitä. Sitten osa porukasta lähti jäljestämään ja osa rannalle. Me mentiin rannalle, jonne Iineksellä oli kiire.

           Rannan tapahtumien tarkkailua. Hei, toi toinen koira pääsi uimaan!

Mutta ei Iines oikein tiennytkään, mitä siellä rannalla oikein pitäisi tehdä. Vähän se kävi vedessä katsomassa, mikä siellä oikein on, mutta muuten sorsa ei kiinnostanut yhtään. Sitten Iines vain tassutteli rantaviivalla.

Jäljestäminen sentään sujui hyvin, ja sen homman Iines selvästi osaa! Sorsa jäljen lopussa ei taaskaan oikein kiinnostanut...mutta ei kaikki muutkaan mäykyt vaikuttaneet vielä niin innostuneilta sorsista. Monet olivat Iineksen tavoin varovaisen kiinnostuneita ja vähän hämmentyneitä.

Jäljestämisen jälkeen Iines pääsi vielä uudestaan kokeilemaan sorsan noutoa. Nyt Iines otti sorsan jo suuhunsakin ja kantoi sitä pienen matkan! Mutta siihen se toistaiseksi vielä jäi.

Lopuksi Iines pääsi viimein kunnolla uimaan ja tekemään sitä, mitä se osaa ja mistä se suuresti nauttii: noutamaan keppiä.

Uusi sadetakki

                                         Iines Bravan sadetakissa kokoa 2.

Tänään Tampereella satoi oikein kaatamalla. Sisällä sadetta pitäessä luin lehdestä, että Wuffissa on sadevaatteet tarjouksessa. Kun sateeseen tuli tauko, lähdettiin me Iineksen kanssa pyörällä ostoksille.

Ilman myyjän apua en olisikaan osannut etsiä Iinekselle sopivaa takkia. Kokeilimme Bravan ja Hurtan sadetakkeja. Hurtan mallistossa ei ollut Iinekselle sopivaa kokoa, ei varmaan myöhemminkään kannata sitten katsella niitä. Iines oli silti kyllä niin söpö Hurtan punaisessa sadetakissa. <3

Brava oli kuitenkin istuvampi ja paljon halvempi. Takki olisi voinut olla hitusen pidempi, mutta olkoon. Samoin värissä olisi voinut olla toivomisen varaa, mutta voihan sitä tuunata, jos mieli tekee... Hinta oli kuitenkin vain puolet Hurtan takkien hinnoista. Tärkeintä oli, että takki suojaa masun hyvin.

Otin Iinekselle viikonloppuherkuksi naudanmahan palasen. Iloiseksi yllätykseksi myyjä antoikin sen meille ilmaiseksi! Jee!

Iines sai kävellä osan matkaa kotiin, ja puistossa Iines pääsi puolivahingossa jahtaamaan rastaanpoikasia. Iines sai ne kiinni, mutta ei ottanut hampaisiin. Ei ne linnut osanneet pelätä koiraa. Iines näytti vaan hämmentyneeltä, että mitäs tää tällainen on, kun ei noi pakene.

Sitten alkoikin taas sataa ja meille tuli kiire kotiin. Tällainen retki tällä kertaa, mukavaa viikonloppua!

Nielurisatulehdus

                                         Jalassa on vielä side kanyylin jäljiltä.

Iineksellä oli klo 11.30 aika eläinlääkärille nielun ja selän kuvaukseen. Iines tuli taas oikein varovaisesti seinän vierustoja pitkin hoitohuoneeseen ja huoneessa se meni suoraan tuolin alle piiloon.

Ensin lääkäri kuunteli sydäntä ja sitten Iines sai rauhoittavaa lääkettä pistoksena takapuoleensa. Se ilmeisesti tuntui, koska Iines kiljahti, vaikka yleensä se ei sano mitään rokottaessakaan.

Lattialle laitettiin peitto, jonka päälle Iines voisi nukahtaa. Siihen kuluisi kuulemma 5-10 minuuttia. Meniköhän viittäkään minuuttia, kun Iines oli jo sammunut. Sanoin Iinekselle "Pallo!", eikä se reagoinut. Selvä merkki - koira on vaipunut syvään uneen.

Puolitoista tuntia myöhemmin näin Iineksen uudestaan, kun hoitaja toi sen vastaanottoaulaan. Iines oli pirteä, eikä olisi malttanut pysyä sylissäni, kun hoitaja kävi hakemassa Iineksen valjaat ja taluttimen.

                                             Potilasta hemmotellaan.

Nielukuvauksessa selvisi, että Iineksen pehmeä kitalaki oli normaalin pituinen ja nielurisat hyvin suurikokoiset ja punoittavat. Eli nielurisatulehduksen lisäksi muuta poikkeavaa ei löytynyt. Tulehdusta varten Iines sai antibioottikuurin: 2 tablettia päivässä 10 päivän ajan. Eipä ollut turha kuvaus, vaikka syytä oudolle äänelle ei löytynyt. Kovin syvältähän tutkimusta ei tehty, joten jokin vikahan voisi löytyä vielä syvempää, mutta ehkä jätän asian tutkimisen tähän.

Selkäkuvat lähetetään Kennelliittoon (käytäntö oli juuri muuttunut), ja virallisten tulosten saaminen voi kestää useammankin kuukauden. Lääkäri oli kuitenkin katsonut kuvia ja ne olivat päällisin puolin näyttäneet hyviltä. Saan kuvat itsellenikin sähköpostiin lähipäivinä. Kiva katsoa niitä, vaikka en niistä mitään ymmärräkään.

Iines on vielä hyvin väsynyt, vaikka aluksi olikin niin pirteä. Ilmeisesti pirteys johtui siitä, että Iines oli hetken aikaa joutunut odottamaan häkissä ja oli ulos päästessään riehakas. Kotimatka taittui pyöränkorissa ja annoin Iineksen kävelläkin jonkin matkaa. Voimat näyttivät ehtyvän postilaatikkomme luona, ja niinpä kannoin Iineksen sisälle asti. Eteisessä se jäi vain paikalleen istumaan ja koriinkin se piti kantaa.