Hae tästä blogista

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kiltit koirat kahvilassa

Keskiviikkona Iineksellä oli lounastreffit Tesla-koirakaverin kanssa koirakahvila Vainussa. Tapasimme Teslan omistajineen Koskipuistossa. Iines kulki Hämeensillalla määrätietoisesti kuin maailman omistaja, se oli siellä aivan kuin kotonaan. On se aika otus, eihän me edes käydä usein keskustassa.

Vainussa Iines ja Tesla saivat molemmat fisupalat eli tonnikalasta ja kaurahiutaleista tehdyt herkut. Ne tarjoiltiin pahvilautasilta, mikä olikin hauskaa, sillä niillä saattoi leikkiä syömisen jälkeen. Kahvilassa oli samaan aikaan myös iso musta koira, ja ajattelin, että mitäköhän tästä tulee. Iines joutui vielä oikein tulikokeeseen, kun sen piti odottaa kiltisti yksin samassa huoneessa sen vieraan koiran kanssa. Mutta kuinkas ollakaan, Iines käyttäytyi koko ajan mallikelpoisesti. Mitä nyt vähän lapsetti, kun joka hetki olisi pitänyt painia Teslan kanssa. Niin, ja pitihän sitä kahvilaan tulleelle uudelle koiravieraalle vähän haukkua, mutta se kuuluu asiaan.

Lounas sujui siis sekä koirilta että ihmisiltä hyvin. Kävelimme keskustasta Tammelaan ravintola Kahvillaan glögille ja poikkesimme matkalla uudessa eläinkaupassakin. Kaupan edustalla oli risuista tehty koira, ja Iines ihmetteli sitä aluksi. Tällä kertaa ei ostettu koirille mitään, ne saivat vain haistella mielenkiintoisia kaupan hajuja.

Kahvillassa Iines kävi jo toista kertaa. Istuimme nyt ikkunan vieressä ja hihnan saikin kivasti kiinni patteriin. Iines ja Tesla painivat taas aina kun silmä vältti, mutta eipä se haitannut, kun paikalla ei ollut juuri muita. Kahvilan myyjäkin vaikutti tyytyväiseltä ja tuli tervehtimään koiria.

Kahvilassakäynti koirien ja ystävän kanssa oli todella mukavaa, tätä tehdään kyllä toistekin!

PS. Pakastimeen saatiin tänään hirvenluuta, mitähän Iines tykkää siitä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti