Viimeiset päivät pikkuisena

Iineksellä on käsillä sen viimeiset päivät perheemme pikkuisena ja ykkösenä (heh) ennen vauvan tuloa. Tänään se sai järsiä luuta (namnam) ja käytiin puistossa. Siellä Iines pääsi yhteen lempihommistaan eli hakemaan frisbeetä.

Puistossa oli paljon tammia ja alas putoili tammenterhoja, joita oli koko ruohikko täynnä. Iines haisteli niitä ja ihmetteli aina alas putoavaa terhoa. Muutamaa terhoa se maistoikin, mutta eivät ne tainneet olla kovin maukkaita.

Huomenna lähden sairaalaan ja tulen sieltä sitten joskus vauvan kera takaisin. Seuraavat päivät ovat Iineksellekin erilaisia, se on varmasti enemmän yksin kotona kuin yleensä. Tarvittaessa naapurissa asuva kaverini käy huolehtimassa Iineksestä ja tuleehan Isäntä aina yöksi kotiin, jos silloin ei ole h-hetki menossa.

Ehkä Iines aavistaa jo jotain, kuka tietää. Silti on minusta aina vähän sääli, kun ei eläimelle voi selittää etukäteen mitä tapahtuu. Luultavasti Iines viettää kuitenkin leppoisia päiviä korissaan lepäillen ja valtaa öisin paikkani sängyssä.

Metsäretkellä

                           Jipii, juostaan!

Viime viikolla käytiin Lempäälän puolella metsäretkellä. Oli hieno ilma ja ihanan syksyistä.

Paistoimme Isännän kanssa makkaraa. Iineksellä oli omat puuhansa: se haisteli ympäriinsä ja piti vahtia. Kumma, ettei se ehtinyt edes kerjäämään makkaraa. Vahtiminen palkittiinkin, sillä vieressä kulkevalla pikkutiellä meni hevonen ratsastajineen ohitse. Iines katseli hevosta kiinnostuneena ja halusi mennä haistelemaan sen jälkiä. Varmaan se olisi lähtenyt peräänkin, jos olisi silloin ollut vapaana.

Tämän vuoden uimiset luonnon vesissä on jo uitu, täytyy viedä Iines taas koirauimalaan polskimaan talvella. Nytkin Iines pysytteli kiltisti rannalla, eikä mennyt kastelemaan itseään.

Pikku retkemme oli onnistunut, vai mitä kertookaan Iineksen ilme:

Pari viikkoa sitten (mihin tämä aika oikein menee?) olimme mäyräkoirakerhon syyskauden avajaisissa, joita vietettiin täällä Hervannassa. Ohjelmassa oli makkaranpaistoa ja pikkumäykyt saivat kokeilla sorkan hakua putkesta. Iineskin pääsi lopuksi haistelemaan sorkkaa. Iines jopa leikki yhden mäykyn kanssa ja ne juoksivat innoissaan ympäriinsä. Oli niin kiva katsoa sitä leikkiä, Iines niin harvoin leikkii kenenkään koiran kanssa niin kuin pentuna. Toisaalta Iineksen toinen puoli tuli esiin, kun se piti vähän liian kovaa kuria yhdelle pennulle...Saipa Iines ainakin jotain sosiaalisia kontakteja muihin koiriin. On se aina jännä katsoa, miten mäykyt ryhmittyvät karvan värin mukaan omiin porukoihinsa. Sitten kun paikalle tulee "väärän värinen", haukutaan sille yhdessä. Ihme otuksia!

Retki Poriin

Eilen me lähdettiin käymään Porin koirauimarannalla. Retkeä oli mietitty kesän alusta asti ja nyt me saatiin se toteutettua, jes!

Menomatka oli Iineksestä vähän tylsä, sillä se joutui olemaan yksin takapenkillä, josta maisemiakaan ei kovin hyvin nähnyt. Välillä kun pysähdyttiin levähdysalueelle haukkaamaan voileipää, oli Iines ensi ihan innoissaan, että nyt viimein tapahtuu jotain. Sitten se näytti hämmentyneeltä, kun emme lähteneetkään auton luota minnekään.

                             Iines menossa kohti merta.

Kohteemme oli siis Mäntyluodon koirauimaranta. Rannalla oli vain muutama ihminen ja näimme siellä oloaikanamme vain muutaman koiran. Tilaa ainakin riitti! Rannalla kuulemma myös uitetaan hevosia ja niiden kavioiden jälkiä näkyikin hiekassa.

Iines meni innoissaan rantaveteen tepastelemaan. Matalaa rantaa riittikin pitkälle asti ja se oli kuin mäyräkoiralle luotu!

Jostain syystä Iinestä vähän pelotti mennä vähänkin syvempään kohtaan hiekkasärkkien välissä. Ja aallotkin olivat ensin jännittäviä. Kunnolla uimaan Iines ei oikeastaan mennyt, vaan tassutteli matalassa vedessä.

Vasta frisbeen kanssa Iines unohti pelkonsa ja meni kunnolla veteen lelua hakemaan. Montaa vetoa ei tarvinnut koko päivänä uida, riitti kun loikki vedessä.

Iines ei lepäämään joutanut: kerrankin riitti lääniä frisbeen vetämiseen etutassujen välissä!

Välillä lepäiltiin rannalla: Iines osasi juosta tavaroidemme luo ja sen mielestä isännälle levitetty pyyhe kuului sille. Niinpä Iines, jonka turkkiin oli vedestä noustua tarttunut jo hiekkaa rannalta, meni niin itsevarmasti kieriskelemään pyyhkeen päälle ja kuivaamaan itsensä kuin vain mäykky voi tehdä!

 

                                  Hiekkainen nassu.

 Ei sitä näkyä voinut kuin nauraa! Muutenkin joka paikka oli enemmän tai vähemmän täynnä hiekkaa. Mitä tästä opimme? Ensi kerralla pitää koirallekin ottaa oma pyyhe ja levittää se hiekalle. Parasta on varmuuden vuoksi ottaa isoin pyyhe mitä löytyy mäyräkoirien suuruudenhullujen haaveiden vuoksi. Iineksellä oli toki pyyhe mukana, mutta se oli pieni ja kassissa.

Rannalla oleilun jälkeen sopi ihastella vielä merta Mäntyluodon rantakallioilta.

Porissa kävimme Fossette-kahvilassa syömässä kana- ja kinkkusalaattia. Kahvilaan saa ottaa myös koiran sisälle, sen takia kävimmekin juuri siellä. Paikka oli viihtyisä ja mukava, ruoka hyvää. Koirille ei ollut mitään ekstraa tarjolla, vesikuppi olisi ollut kiva. Tosin Iines oli niin väsynyt, että makasi vain pöydän alla.

Ennen kotimatkaa kävelimme vielä hetken puistossa, jossa oli mm. tällainen hauska viritelmä.

Ulvilassa poikkesimme uteliaisuudesta katsomaan Ulvilan keskiaikaista kivikirkkoa. Ei hullumman näköinen pytinki.

Kirkon aidassa ei ollut koirat kieltävää kylttiä, joten Iines pääsi mukaan pikaiselle kierrokselle. Pikaiseksi se jäikin, sillä alkoi pisaroida. Kirkon ovelta kurkistimme sisälle, joten niin on Iineskin nyt käynyt ensimmäistä ja varmaan viimeistä kertaa kirkossa. Tosin sen tassut eivät koskeneet lattiaan, kun hauva oli sylissä, mutta sitä ei lasketa...

Paluumatkalla uni maittoi ja takapenkillä kelpasi oikoa kaikki jäsenensä.

Korvatulehdus

Perjantaina 25.7. huomasimme, että Iines ravistelee päätään. Ajattelimme, että sen korvaan on mennyt vain uidessa vettä, kun Iines opetteli sukeltamaan. Kuitenkin pään ravistelu ja oikean korvan rapsuttaminen jatkui, mutta mitään kummempaa ei näkynyt ennen viime viikonloppua.

Silloin huomasimme Iineksen oikeassa korvassa jotain tummaa likaa ja pumpulipuikolla koittaessa esiin tuli ruskeaa töhnää. Sunnuntaina haimme marketista ensiavuksi korvanpuhdistusainetta, mutta ei siitä ollut apua. Yritin vielä puhdistaa korvaa pumpulitikuilla, mutta ei sitä saanut kunnolla puhtaaksi. Kuitenkaan korva ei ollut punainen ja Iines antoi koskea siihen hyvin, joten en epäillyt varsinaista korvatulehdustakaan.

Eilen sitten soitin eläinlääkäriin, sillä Iineksen korva punoitti vähän ja se vaikutti kipeämmältä. Ensin aikaa ei löytynyt samalle päivälle, mutta kun sanoin, että voisin käydä vielä lähieläinlääkärissä, niin johan löytyi ilta-aika tutulta eläinlääkäriasemalta. Olisin oikeastaan voinut ihan mielenkiinnosta käydä tässä ihan naapurissa olevassa eläinlääkärissä, niin olisi nähnyt onko se hyvä. Olen kuitenkin aina vienyt Iineksen Univetille, jonka lääkärit ovat hoitaneet Iinestä ihan pikkupennusta asti ja niin me nytkin mentiin sinne.

Lääkärissä oikeasta korvasta otettiin pumpulipuikolla näyte, josta ilmeni, että Iineksellä on ulkokorvan hiivatulehdus. Vasen korva oli onneksi terve. Lääkkeeksi Iines sai korvatippoja, joita laitetaan kaksi kertaa päivässä kahden viikon ajan ja lisäksi korvanpuhdistusainetta, jolla korvaa pitää huuhdella päivittäin niin kauan, kuin ruskeaa töhnää tulee vielä korvasta.

Toivottavasti ei tarvitsisi hetkeen mennä enää eläinlääkärille, on se sen verran kallista!

Maalaiselämää

Viime viikonloppu vietettiin Isännän kotiseudulla, jossa Iines pääsi nauttimaan maalaiselämästä. Ulos saattoi mennä yksin milloin halusi ja aina oli joku heittämässä lelua. Tuntui se aika hassulta, kun on tottunut siihen, ettei Iines pääse koskaan yksin ulos ja olen sitä vahtimassa, ja nyt se saattoi aamulla "murtautua" kahdesta yläkerran ovesta rappusiin ja mennä alakertaan ja ulos (kun osa porukasta oli jo herännyt) meidän vielä maatessa sängyssä. Sitten se jonkin ajan päästä tuli taas katsomaan meitä turkki aamukasteesta märkänä.

Kylässä Iines saa leikkiä Manun leluilla, joista rakkain on vinkuva sanomalehtikäärö. Sen Iines etsii aina ensimmäiseksi ja vaatii kaikkia heittämään sitä. Paras heittelykaveri Iineksen mielestä on Isäntä.

Lauantaina Iineksellä taisi olla vähän jännät paikat, kun se jäi yksin 8 tunniksi sisälle. Manu oli ulkotarhassa ja me kaikki ihmiset lähdimme häihin. Vaikka paikka on Iinekselle tuttu, niin eihän se kuitenkaan koti ole. Leikitimme Iinestä niin, että se olisi väsynyt ja nukkuisi tyytyväisenä päivän ajan. Taisi sitä silti jännittää, kun dentastixikään ei ollut maistunut kotiin tullessamme. Lisäksi Iines oli kuulemma pelästynyt ja juossut pakoon Isännän siskoa ja tämän poikaystävää, jotka tulivat vähän ennen meitä kotiin.

                   Manu, jonka mielestä Iines on kiinnostava, mutta myös pelottava.

Iines vielä(kin) välillä kiusaa Manua pitämällä sen loitolla milloin omimistaan Manun leluista, ruoasta ja jostakin ihmisestä, jolta Iines haluaa huomiota. Kotiin lähteissä olin laittamassa Iinestä takapenkille, niin Manu tuli auton toiselle puolella katsomaan Isäntää. Iines oli vikkelä kuin mikä ja hyökkäsi takapenkiltä etupenkin ja oven välistä, niin että sen suuhun jäi melkoinen "parta" Manun valkoisista karvoista. Manu pelästyi, eikä se ollut mikään kiva jäähyväislahja Iinekseltä.

Nyt kun sitä miettii, niin on Iines kahta muutakin kaverikoiraa "kouluttanut" hampaillaan. Varsinaisesti purrut se ei ole kuin Teslaa kerran talvella kuonoon, mutta toisen koiran karvoja on ennenkin jäänyt Iineksen hampaisiin.

Mitenköhän Iineksen saisi olemaan kiltisti muiden koirien kanssa? Kun ei se vihainen ole, puolustaa vain omaansa tai omaksi katsomiaan asioita turhan voimakkaasti.

Loppuun vielä iloisempi video siitä, kun Iines ui ammeessa pihalla. Maalla ei ollut järviä, niin koirat saattoivat viilentää itsensä kastelemalla turkkinsa vanhassa ammeessa.

Kesäkuulumisia

Aloitetaan kesäkuulumisten kertominen vaikka uutuusjärjestyksessä. Tällä hetkellä Iineksen elämää leimaa valeraskaus. Maitoa tulee nisistä ja Iines on ollut jo pidempään hyvin seura- ja läheisyydenkipeä. Välillä se myös vinkuu tietyllä kimeämmällä sävyllä, jota se ei ole aiemmin käyttänyt. Mitään pentua se ei ole itselleen ottanut, ellei sitten minua tai Isäntää...ainakaan pehmoleluja Iines ei kanniskele.

Ruokakaan ei oikein maistu, varmaan johtuu helteestä ja valeraskaudesta. On se silti ikävä katsoa, kun maha kurnii, eikä koira mene syömään. Iineksen painokin on jo pudonnut puoli kiloa.

Tämänhetkisestä paastoamisesta huolimatta Iines on ehtinyt kesän aikana tutustumaan uuteen herkkuun: strutsinlihaan. Ja hyvältä se näin ihmisenkin suussa maistui.

 Iines on käynyt ahkerasti uimassa ja usein ollaan oltu kaikki kolme pulikoimassa yhdessä. Helposti on mennyt tuntikin niin, että Iines on uinut koko ajan käyden vain lyhyesti levähtämässä kiven päällä. Varsinaista uintiseuraa ei Iineksestä saa, kun se ui omia menojaan, mutta aina sen uimista on ilo katsella, kun se on niin onnellinen vedessä. Uimisen jälkeen ruokakin on maistunut, mutta ei se painonnostoon vaikuta, kun uiminen ja matkat järvellä kuluttavat niin paljon.

 Iines on ehtinyt tänä kesänä uimaan jo ainakin viiteen eri järveen. Tässä noudetaan keppiä Kaukajärvellä.

Heinäkuun alussa veimme Iineksen eläinlääkärille, kun Iines oli välillä pissannut sisälle. Yleensä öisin, mutta myös päivällä kesken leikin. Pissaamista tapahtui ehkä kerran viikossa tai parissa. Ensin epäiltiin virtsatulehdusta, mutta se suljettiin testeillä pois. Jouduinkin ottamaan Iinekseltä pissanäytteen ja viemään sen eläinlääkärille. Etukäteen jännitti näytteenotto, mutta onnistuin siinä ison muovisen kauhan ja muovirasian avulla. Onneksi ei ollut naapureita katsomassa, että mitä noi oikein touhuaa tuolla pihalla...

Eläinlääkärin diagnoosi oli, että Iineksellä on stressiä tai sitten virtsanpidätysongelmia. En kuitenkaan usko jälkimmäiseen, sillä aamuisin Iineksellä ei ole mikään kiire ulos ja ennen sisällepissaamistakin ulkona käymisestä oli kulunut vain 3 tuntia.

                           Minä, Iines ja uusi tulokas heinäkuun alussa.

Viime viikkoina pissaamista ei ole enää tapahtunut. Ja stressi on johtunut varmaan siitä, että lokakuussa Iines ei enää ole perheemme vauva, vaan meille syntyy ihan oikea ihmislapsi. Iines on varmasti vaistonnut asian ja onhan se saanut toimia myös lohduttajana, kun minulla on ollut vaikeita hetkiä...

Silakoita, söisinkö noita?

 Iltaruoaksi tehtiin tänään paistettuja silakoita. Annoin Iinekselle yhden fileen, kun se vaikutti kiinnostuneelta kalasta. Iines vain nuuhki silakkaa ja meni omalle kipolleen syömään nappuloitaan. Ei sitten.

Kun kaikki fileet oli paistettu, Iines halusi taas maistaa silakoita ja nyt ne kelpasivat hyvin!

                                   Namnam, tuumii Iines silakoista.

Pari päivää Iines on syönyt vain puolet annoksestaan, mutta nyt on jo palattu normaaliruokiin. Muuten se ei olisi mitään silakoita saanutkaan maistiaisiksi. Lenkkeilykään ei ole Iinestä kovin paljoa kiinnostanut, kai on ollut liian kuuma ja nyt on liian märkä, kun vain sataa. Sai Iines sentään eilen paljon liikuntaa, kun se ja Isäntä kävivät järvellä lenkillä ja Iines nouti keppiä uiden minkä tassuistaan pääsi.

Iineksen päiviin on kuulunut myös suuremman saaliin riepottamista, nimittäin vanhan tyynyn! Siitä sai tosi kivan lelun ja vasta nyt, noin viikon jälkeen, siitä alkaa irrota vanua.

Viime viikolla retkeiltiin Kintulammella ja kerrankin me kaikki kolme päästiin yhdessä uimaan. Iines haki uimalelua ja ui sunnuntaiuintia sinne tänne ainakin 15 minuuttia. Sitten houkuttelimme sen laiturille lepäämään, itse se olisi vielä jatkanut uimista. Mutta kyllä se nautti niin olostaan!

Silmät kiiluvat tarkkaavaisesti, kun lelua pitää kädessä. Joko se kohta lentää veteen?