Agilitykarsinnat ja virikekurssin viimeinen kerta

Tänään oli Tamskin agilitykarsinnat Sääksjärvellä, viikon päästä selviää päästiinkö alkeiskurssille. Meidän vuoro oli heti ensimmäisinä. Paikalla oli meidän lisäksi ehkä neljä tai viisi koiraa ohjaajineen. Muut odottivat sivummalla hallin nurkassa ja katselivat, mitä teimme. Onneksi en silloin ajatellut, että toiset seuraavat joka liikettäni. Ensiksi Iines sai haistella Tamskin tyyppejä ja sitten sen piti jäädä paikalleen odottamaan ja minun siirtyä toiseen päähän hallia. Ensimmäisellä kerralla Iines lähti ilman lupaa paikoiltaan, mutta toisella kertaa sujui hyvin. Seuraavaksi leikin Iineksen kanssa pallolla ja Iines meni itsenäisesti putken läpi. Olikohan se sitten hyvä vai huono asia? Valittavina esteinä oli siis putki, pieni A:n muotoinen este ja pieni pöytä. Onneksi pöydällä ei tarvinnut tehdä mitään, en edes oikein tiedä mitä sillä tehdään. Jotain sen suuntaista olen Koiramme-lehdestä lukenut, että koiran pitäisi seisoa sillä pöydällä. Minusta se kuulostaa agilityssä vähän kummalta. A-estettä Iines selvästi jännitti tai ei ainakaan kovin mielellään olisi tullut sille. Koitin sitten houkutella sitä nameilla ja saatiin sekin suoritettua. Kokonaisuutena meillä meni minusta ihan kivasti, ainakaan Iines ei lähtenyt haahuilemaan minnekään kesken kaiken, eikä vierastanut muita ihmisiä. Olin vähän yllättynyt, kun Iines meni nuuhkimaan heitä ihan reippaana. Toisaalta en nähnyt muiden koirien ja niiden ohjaajien suorituksia, niin vaikea sanoa miten meni.

Vähän aikaa ehdittiin vetää kotona henkeä, ennen kuin lähdettiin kokeilemaan erilaisia aktivointipelejä Kelmien kerhon aktivointipelipäivään. Koska jotkut ääliöt olivat rikkoneet Rosendahlin parkkipaikalle pulloja, siirryimme peleinemme metsään. Kokeiltavana oli ainakin kymmenen erilaista peliä. Peipposet visersivät, aurinko paistoi ja seitsemän koiraa leikki rauhassa peleillä. Olisi pitänyt olla kamera mukana!

Vaikka Iines tekee pallon kanssa taitavaa tassutyöskentelyä, peleissä se suosi hampaita. Jos namia ei tahtonut löytyä, alkoi se kaluta pelin reunaa tai nosti koko peli ilmaan. Tehtäväkseni jäi pelien nameilla täyttämisen lisäksi pitää kiinni peleistä ja katsella Iineksen puuhia. Nyt kun sai kokeilla eri pelejä, on helpompi ostaa omalle koiralle sopiva. Muoviset pelit on helpompi puhdistaa, mutta puiset ovat painavampia ja siksi myös hyviä. Iinekselle vaikeimpia olivat pelit, joissa palikka tai muu sellainen piti nostaa hampailla pois. Parhaimpia olisivat varmaan sellaiset pelit, joissa pitää käyttää montaa erilaista tekniikkaa namien saamiseksi. Koirat oppivat nopeasti pelien idean, joten kannattaa ottaa kahdesta pelistä vaikeampi vaihtoehto. Wuf.fi-kaupassa Tampereen Lielahdessa on kuulemma hyvä valikoima aktivoimispelejä. Se pitää ehdottomasti käydä tarkistamassa lähiaikoina.

                                      Iines lepää touhukkaan iltapäivän jälkeen.

Aktivointipelien jälkeen jatkettiin heti Vireyttä virikkeistämällä -kurssia, jonka viimeinen tapaamiskerta oli tänään. Tämä oli varmaan parhain kerta, Iineksellä oli todella mukavaa ja ilmakin oli hyvä. Iines sekosi kun esille otettiin pitkä agilityputki, pisin missä se on ikinä ollut! Se juoksi putken läpi, toiselle suuaukolle ja uudestaan läpi. Edestakaisin! Ihanaa! Putken lisäksi oli tuttu hyppyeste, vihannesylläri (hedelmiä ja vihanneksia, joita koirat saivat tutkia), "kalalammikko" eli pesuvati, jonka pohjalla oli vähän vettä ja pinnalla kuivatun kalan paloja, joita koirat saivat hakea. Iines puhalsi taas kuonostaan kuplia, söpöä. Lisäksi oli vielä ainakin pujottelua kosketuskepin avulla ja kaiveltava ja myllättävä pahvilaatikko, jossa oli sanomalehden paloja ja herkkuja. Lopuksi Iines sai vielä viimeisen kerran mennä putkesta ennen kuin lähdimme bussipysäkille. Iines olisi vielä halunnut jäädä leikkimään, mutta touhuaminen oli tehnyt tehtävänsä: hyvä kun pikku koira jaksoi vaihtaa bussia Keskustorilla ja kävellä pysäkiltä kotiin.

                                 

Iines ja kadonneen pallon mysteeri

Perjantai 13. päivä. Niinpä. Siksi kannattikin mennä järven toiselle puolelle heittelemään palloa Iineksen kanssa. Mutta tarkoitus oli hyvä ja vähän aikaa olikin hauskaa! Sitten Iinekselle kävi nolosti, eikä se löytänytkään enää palloa. Rakasta sinistä kumipalloa, sitä kaikkein parasta leluaan. Iines etsi, minä etsin, mutta ei löytynyt. Mielestäni en edes heittänyt sitä kovin kauas. Lopulta piti lähteä kotiin, mutta Iines ei olisi halunnut lähteä. Se jäi istumaan paikoilleen ja katsoi ihmeissään, että lähdetäänkö me ILMAN palloa. Kaiken kukkuraksi Iineksen turkkiin oli jäänyt kiinni takiaisia.

Illalla Iines istui eteeni, heilutti häntää ja katsoi ihan sillä ilmeellä, että anna pallo. Tänä aamuna lähdimme vielä etsimään sitä, mutta ei löytynyt. Iltapäivällä ei sitten auttanut muu kuin suunnata Mustiin ja Mirriin ostamaan uusi. Onneksi siellä oli samanlaisia kumipalloja sinisenä, punaisena ja oranssina. Ajattelin ottaa punaisen vaihteeksi, mutta se olikin ehkä pieni virhe. Ainakaan vielä Iines ei ihan ymmärrä, että punaisenkin pallon nimi on pallo. Kun sanoin "etsi pallo", Iines meni punaisen pallon ohi ja etsi varmaankin sinistä. Pääasia kuitenkin on, että meillä on pallo huomisen agilitykarsintoja varten.

Osa II Kuinka pallo lopulta löytyi

Sunnuntaina minä, Iines ja onnekas veljeni menimme agilitykarsintojen jälkeen vielä kerran etsimään kadonnutta palloa. Minä menin joukon etunenässä ja kuinkas ollakaan: ei tarvinnut kuin kerran katsoa ympärilleen niin maasta pilkotti aivan selvästi jotakin sinistä. Siellä oli meidän pallo! Jipii! Onneksi sentään löysin sen itse, mutten olisi ollut ehkä vähän noloa. Lumet olivat näköjään sulaneet juuri tarpeeksi ja tottakai hukkuneita esineitä tunnetusti hyvin löytävän veljeni läsnäololla oli suuri vaikutus. ;) Tämä ainakin vain vahvisti  hänen löytäjän mainettaan. Iines oli aivan innoissaan pallostaan, selvästikään punaisella pallolla ei ollut mitään sijaa sinistä vastaan.

Virikejälki

Tiistaina oli koirakoulu Kelmikkään Vireyttä virikkeistämällä -kurssin toinen kerta koirien kanssa. Teimme koirille virikejäljen metsään. Jäljestäminen on koiralle oikeaa työtä ja mielekästä. Koiran itsetuntokin paranee, kun se aivan itse löytää saaliin. Omistajan tehtävä on seurata koiraa ja antaa sen tehdä työ. Aluksi jäljen kannattaa olla lyhyt ja suora, noin 15-25 metriä. Jäljen pituutta voi myöhemmin lisätä ja tehdä kulmia.

Tarvikkeet jäljen tekemiseen:
- narua, lahjapaperinaru on kuulemma hyvä (tai sukkahousut)
- sakset
- muovirasia
- "saalis" eli nakkia, kanankoipea tms. (tai tonnikalaa, jauhelihaa)
- (jotain millä merkitsee aloituspaikan itselleen, esim. pyykkipojilla)

Jäljestettävinä herkkuina meillä oli nakkia, kanankoipea ja tonnikalaa. Valitsin Iinekselle kanankoiven, koska se pitää siitä paljon. Naru sidottiin koipeen, Iines jätettiin opettajan huomaan, ja niin minä lähdin tekemään jälkeä. Aloituskohdan merkitsin muovikepillä, että tiedän tarkalleen kohdan, minkä koiralle näytän. Sitten kävelin eteenpäin vetäen kanankoipea narusta perässäni, kunnes matkaa oli tarpeeksi. Lopuksi naru leikataan pois, ettei koira syö sitäkin, ja saalis peitetään muovirasialla, etteivät varikset ja muut kutsumattomat vieraat koske siihen. Jäljen annetaan vanheta vähintään 10 minuuttia.

Seuraavaksi koirat pääsivät yksitellen omille jäljilleen ja saimme seurata toisten koirien työskentelyä. Toiset menivät siksakkia, toiset suoraan nenä kiinni maassa. Iines kuului viimeksi mainittuun ryhmään. Ensin vein Iineksen jäljen alkuun ja sanoin "jälki". Jäljestämiseen kannattaa käyttää eri sanaa kuin etsimiseen, sillä työskentelytapa on koiralle erilainen. Meillä etsiminen on tarkoittanut piilossa olevien asioiden etsimistä. Koira saattaa kuulemma saaliin löydettyään kaivaa sen maahan, pissata tai kakata sen päälle tai kieriä siinä. Koiran pitää kuitenkin antaa tehdä sille mitä haluaa, sillä saalis on sen oma. Onneksi Iines oli järkevä ja söi kanankoiven, hitaasti ja nautiskellen.

Tonnikalalla tai jauhelihalla tehtävää jälkeä varten tarvitaan sukkahousut tai sukan ja narua. Tonnikalaa laitetaan sukkahousuihin tai sukkaan, jonka päähän sidotaan naru. Sukkahousuja vedetään maassa haluttu matka ja lopuksi sukkahousujen sisältö kumotaan maahan ja peitetään muovirasialla. Tonnikalalla jäljen voi tehdä myös suoraan purkista, jolloin lientä tiputellaan jäljelle tasaisin välimatkoin.

Myös lihaliemellä voi tehdä "verijäljen". Lihalientä laitetaan pulloon, jossa on tippakorkki, esim. ketsuppipulloon. Lientä ruikitaan jäljen alkuun (ja kulmiin) vähän enemmän ja loppujäljelle tasaisesti. Saaliiksi käy jokin koiralle hajun perusteella uskottava asia, kuten sisäelimet, liha tai riista, tai paremman puutteessa jokin muu, minkä päälle tiputetaan muutama tippa lihalientä.

Virikejäljessä on tärkeintä, että koiralla on kivaa. Se saa edetä omaan tahtiinsa, eikä saalista tarvitse ilmoittaa. Jäljestäminen on koirista kuulemma jännittävää ja joistakin aluksi pelottavaakin. Siksi koira saattaa käydä useita kertoja pissalla jäljestämisen aikana tai haukotella ja tehdä muita rauhoittavia eleitä. Jäljestäminen on koiralle myös erittäin raskasta, sillä nuuhkimista on paljon, siksi jäljestämistä ei tulisi tehdä useammin kuin kerran viikossa.

Mätsäri II

Me osallistuttiin pitkänäperjantaina Hakametsässä Iineksen toiseen mätsäriin, jonka järjestäjänä oli Sveitsinpaimenkoirat ry. Ihmisiä oli yllättävän paljon liikkeellä ja omaa vuoroa jouduttiin odottamaan aika kauan. Iines ainakin kyllästyi, kun masukin kastui kurassa. Välillä oli jopa kauhea räntäsadekin, mutta onneksi sekin hetken päästä loppui. Meninmme välillä koirapuistoon, että Iines piristyisi ja heräisi horroksesta. Ehdimme juuri parahiksi oman vuoromme alkuun. Iines kulki kiltisti, joskin sitä sai kovasti innostaa. Hampaatkin antoi katsoa, eikä pelännyt juuri ollenkaan. Sitten oli toisen koiran vuoro, joka oli noin puolet Iinestä nuorempi. Se sai huomautuksia siitä, että kuuluu kävellä eikä hyppiä. Sillä aikaa Iines seisoi nätisti paikallaan. Luulin jo, että hyvin meni ja päästään jatkoon. Mutta ei, sininen nauhahan sieltä tuli. Ja PAH! Nyt oli kyllä aika epäreilua, sanon minä. Koira kuulemma näytti siltä, että olisi mieluummin kotisohvalla. No, se ehkä oli totta. Ehkä me vielä mennään muutamaan mätsäriin ennen oikeita näyttelyitä, mutta sitten saa kyllä loppua, jos tuollainen peli jatkuu. Ja nyt ei tosiaan ollut Iineksen "vika", kuten ensimmäisissä mätsäreissä, kun se vielä pelkäsi niin paljon. Seuraavissä mätsäreissä on syytä olla kuiva alusta, jota pitkin tassutella, niin Iineskin varmaan innostuu enemmän. Oli muuten aika järkkyä huomata, että edes maksapihvit eivät motivoineet Iinestä. Oli meillä tennispallokin mukana, mutta sekään ei ollut se ykkösjuttu. Ensi kerralla on syytä ottaa sininen kumipallo mukaan, jos se ei tepsi niin ei mikään.

Ketun jäljillä

Lauantai-sunnuntai yönä, kun olin palaamassa kotiin, törmäsin yliopistolla isoon kettuun. Siinä se katseli ihan pienen matkan päästä. Vau, mikä näky! Mutta miten iso se olikaan, miten Iines muka pärjäisi kettua vastaan? Mäyräkoirillahan metsästetään kettujakin. Aamulla vein Iineksen siihen paikkaan, jossa kettu oli yöllä ollut. Vähän jälkiä siinä näkyikin ja kehotin Iinestä etsimään. Kovasti koira haisteli ja kuljimme ristiin rastiin pitkin pihaa, kunnes vähän ajan päästä piti lopettaa, kun Iines palasi lähtöpaikkaan. Saipahan vähän uusia virikkeitä!

                                         Kuvan kettu ei liity tapaukseen.

Pääsiäisenä kävimme mummolassa Kotkassa. Menomatkalla Iines katseli paljon maisemia ikkunasta ja perillä se leikki koko ajan leluillaan ja juoksenteli ihmisten perässä. Millään ei olisi malttanut syödä, vähän maisteltuaan oli ihan pakko jatkaa pallon jahtaamista ja pupun riepottamista. Fasaaneja olisi ollut paljon jahdattavaksi, mutta siihen oli muuten huonot puitteet: liikaa ihmisiä, toisia koiria ja kävelyteitä. Lähellä oli myös koirapuisto, jota kävimme vilkaisemassa, mutta siellä oli aivan liian isoja koiria leikkikavereiksi.

Pääsiäisen kunniaksi Iineskin sai oman yllätysmunan. Suklaamunan muovikotelon sisään kätkettiin herkkupala ja kotelo käärittiin pääsiäismunan foliopaperiin. Eipä aikaakaan kun herkku oli jo kadonnut pitkäkuonoiseen suuhun. Paluumatka meni nukkuessa, kun oli parin päivän päiväunet jääneet koirulilta väliin.

Tänä aamuna nähtiin naapurin 8-vuotias Assi-mäyräkoira, joka opetti Iinekselle kuopan kaivamista. Assi kaivoi innoissaan maata metsän reunasta, jossa taisi olla myyränkoloja. Iines katseli ensin vierestä, että mitä toi tekee. Hetken päästä Iines meni viereen kaivamaan ja vilkuili samalla Assia: näinkö tää menee? Iines ei tuntunut vielä ihan ymmärtävän asian ydintä. Assi kuitenkin suostui lähtemään kotiin, kun näki Iineksen jatkavan kaivamista, pitihän sentään jonkun kaivaa myyrät esiin.

Loppuun iloinen uutinen: Iines pääsi ensi sunnuntain agility-karsintaan! :)

Iineksen peuhupäivä

Tein Iinekselle luolan patjasta ja pienestä matosta. Patjan asetin ovea vasten ja matto toimii suuaukon suojana. Lelu luolaan ja koira perään! Hauskaa on!

Iines on alkanut viettää aikaa patjan sisässä pallon ja lehmä-vinkulelun kanssa. Välillä patja vaan heiluu puolelta toiselle. :)

Iloista pääsiäistä!