Hae tästä blogista

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!


Marraskuu meni, eikä tullut mentyä koirauimalaan. Ja kun viimein sain varattua ajan sunnuntaiksi 14.12. ja sovittua uintiseurasta (terveisiä Iineksen Perro-veljelle, mennään sitten tammikuussa uimaan!), niin Iineksen juoksut alkoivat lauantaina. Marraskuussa olisi ollut mäyräkoirakerhon pikkujoulutkin, mutta eipä päästy sinnekään, kun minulla ja Isännällä oli juuri silloin massiivinen univaje yövalvomisista.

Iines on tottakai ollut tänäkin vuonna kiltti ja saa paljon lahjoja. Osan lahjoista se sai jo eilen, kun kävimme toisilla isovanhemmilla, ja loput lahjat se saa huomenna, kun lähdetään maalle. Kerrottakoon lahjoista tarkemmin sitten joulun jälkeen.

Isännän kotiseuduilla on tarkoitus mennä jälleen jäljestämään kauriita viime joulun tapaan. Iines tykkää varmasti, ja odotan jo sitä näkyä, kun Iines mennä viilettää kuono maassa metsässä! Iineksen juoksut ovat juuri "herkullisimmillaan" ja saa nähdä mitä Manu-collie tuumaa Iineksestä...täytyy vahtia niitä erityisen tarkasti. Tekemistä riittääkin, kun Olavi-poikamme viettää ensimmäistä jouluaan, mutta onneksi mummolassa on auttavia käsiä.

Mukavaa joulua kaikille, erityisesti nelijalkaisille ja pötkönmallisille ihanille otuksille!